Lumo Kodit osti Hausialta Matinkylän Forman

Lumo Kodit on ostanut Hausialta As. Oy Matinkylän Forman. Samalla yhtiöt sopivat 59 uuden asunnon rakentamisesta Espooseen. As. Oy Matinkylän Forma on osa viisiportaista kerrostaloa,...

Ohranan talosta tuli Grand Residence 21

Monet vakuutusyhtiöt ja kiinteistösijoittajat haluavat muuttaa Helsingin keskustassa olevia toimitiloja, usein vajaakäyttöisiä, asunnoiksi. Mutta kaupunki toppuuttelee pyrkimystä, koska keskustan asukastiheyden kasvaessa sen arvellaan hiljenevän...

Pohjola Rakennus aloittamassa Vallilan aluehankkeen rakentamisen kesän jälkeen

Pohjola Rakennus sai vuonna 2017 suunnitteluvarauksen Helsingin Vallilasta kumppanuuskaavoitusta ja asuntohankkeiden ja pysäköintilaitoksen suunnittelua varten. Hankkeeseen kuuluu asuinrakentamisen lisäksi Vallilan puiston perusparannus ja sen alle...

Lehto pääsi kiinni Laajasalon ratikkakortteliin

Lehto Asunnot Oy saa Laajasalon ns. ratikkakorttelin asuntokorttelit ja niihin liittyvän pysäköintilaitoksen työn alle. Ratikkakortteli sijaitsee Yliskylän Reposalmentien alueella. Asiasta päättänee tänään Helsingin kaupunkiympäristölautakunta. Kyse on...
Aleksanterikatu 5 Lahti

Nuorisosäätiö myy seitsemän asuintaloa – Lahden Aleksanterinkatu 5 asetettu konkurssiin

Nuorisosäätiön omistama As Oy Lahden Aleksanterinkatu 5 on asetettu konkurssiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä. Nuorisosäätiölle on myös lähetetty lähes 400 000 euron maksukehotus seinäjokelaisen kiinteistön maksamattomista...

Munkkiniemen kadettikouluun suunnitteilla 44 asuntoa

Aalto Ympäristökehitys Oy aikoo rakentaa Kadettikoulunakin tunnettuun Munkkiniemen koulutustaloon alustavan suunnitelman mukaan 44 asuntoa ja kaksi liikehuoneistoa. Huoneistojakaumasta on tulossa monipuolinen yksiöistä kookkaisiin perheasuntoihin. Senaatti...
Perhelä-korteli, Järvenpää

YIT paljasti Järvenpään Perhelä-korttelin suunnitelmiaan

Rakennusliike YIT uskoo, että se pääsee rakentamaan Järvenpään paraatipaikalla kävelykadun päässä olevaa tyhjää Perhelä-korttelia vuoden 2020 lopussa. Ensimmäiset YIT:n Perhelä-korttelia koskevat konkreettiset suunnitelmat valmistuvat tämän...

Tampereen Härmälänrantaan aso-asuntoja

Tampereen Härmälänrantaan on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja. TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa osoitteeseen Konttilukinkatu 11 kerrostalon, johon tulee 61 asumisoikeusasuntoa. Pyhäjärven etelärantaan nousevan 7-kerroksisen kerrostalon arvioitu valmistumisajankohta on...

Heka purkaa ja rakentaa tilale uutta ainakin kahdessa kohteessa

Helsingin kaupungin asunnot Oy Heka purkaa kolme huonokuntoista kolmikerroksista lamellitaloa Maununnevalla osoitteessa Maununnevantie 3. – Tilalle rakennetaan hieman tehokkaammin mutta Maununnevan tyyliin sopivasti kadunvarteen mahdollisesti...

Vanha Metropolian koulurakennus Kalliossa muuttumassa vuokra-asunnoiksi

Entisen Metropolian ammattikorkeakoulun näyttävä rakennus Pengerpuiston kupeessa Helsingin Kalliossa on muuttumassa Kojamon vapaarahoitteisiksi vuokra-asunnoiksi. Kojamo on omistanut kyseisen Agricolankatu 1-3 tontin ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kiinteistön...
Lauttasaarentie Matkahuollon tontti.

FinCap rakennuttaa asuintalon Lauttasaareen – panostaa etätyömahdollisuuksiin yhteistiloissa

FinCap Kiinteistökehitys rakennuttaa uuden asuinrakennuksen Helsingin Lauttasaareen osoitteeseen Lauttasaarentie 8. Tontilla sijaitseva vanha Matkahuollon toimistotalo puretaan. Tavoitteena on purkutöiden aloitus syksyllä 2020 ja rakentamisen aloitus...

Toivo Group haluaa poteroajattelun pois alalta

”Suomalainen kiinteistösijoitustalo” Toivo peräänkuuluttaa alalle uutta ajattelua ja dynaamisuutta. Vuoden 2019 alussa perustetun yhtiön kiinteistösijoitussalkku koostuu maaomaisuudesta, toimitiloista ja asunnoista. Lokakuussa 2020 Toivon omistuksessa...

Valitus Keilaniemen tornien tonteista nurin myös KHO:ssa

Valitus Espoon kaupungin ja rakennusyhtiö SRV:n sekä Hypoteekkiyhdistyksen hallinnoimien rahastojen välisestä tonttikaupasta Keilaniemessä hylättiin 9. 7. myös Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Nyt SRV:ssä arvellaan, että ensimmäisen Keilaniemen...

KHO:lta toimenpidekielto Raide-Jokerin puunkaadoille Patterimäessä – merkittävät vaikutukset koko hankkeeseen

Raide-Jokerin puunkaadot Helsingin Pajamäessä sijaitsevassa Patterimäen puistossa viivästyvät jälleen, HKL tiedottaa. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt Helsingin luonnonsuojeluyhdistykselle valitusluvan asiassa ja samalla asettanut puunkaadoille toimenpidekiellon. HKL:n mukaan...

Sipoonranta on avoin uusille ideoille

Sipoonrannan viihtyisyyttä on korjattu kesän aikana erilaisilla maisemointitöillä. Alueelle on valmistunut muun muassa pysäköintialue, pensasistutuksia ja niitty, jota halkovat kivituhkapolut. Kivetystä on jatkettu satama-altaan...

JM Suomen Markus Heino: Pakko katsoa markkinan yli

– Sumuiselta näyttää, ja kaikkien on vaikea ennustaa tulevaa, arvioi JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino asuntomarkkinoiden nykyistä tilaa. – Suhdanne kääntyy jossain vaiheessa ja tarvitsemme...

Uusia kerrostaloja Vantaan Tammistoon, Lapti rakentaa

Vantaan kaupunginvaltuuston maanantaina (27. 1.) käsittelemän kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa 3–5-kerroksisten asuinkerrostalojen rakentaminen Vantaan Tammistoon Tammistontien ja Tammiston kauppatien risteykseen näkyvälle paikalle. Rakennusoikeutta tälle Tammistontie...

Soukantorille suunnitellaan 16-kerroksista tornitaloa

Espoon Soukkaan, Soukantorille, ollaan suunnittelemassa 16-kerroksista asuinkerrostaloa. Hankkeen mahdollistama asemakaavan muutos on esillä Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa 18. 3. Kyseinen Espoon Asunnoille tuleva vuokrakerrostalo rakennettaisiin Soukantorin itälaidalle...

FIM Tonttirahasto hankkii kaksi asuntotonttia Helsingin Sompasaaresta

Helsingin kaupungin tonttipäällikkö on päättänyt myydä FIM Tonttirahasto I Ky:lle kaksi tonttia, jotka sijaitsevat Sörnäisistä Sompasaaressa. Molemmat on kaavoitettu asumiseen. Toinen tonteista sisältää rakennusoikeutta noin...
Espoo, Keilaniemenranta.

Keilaniemeen luvassa uusia asuin-, toimisto- ja hotellineliöitä

Espoon Keilaniemeä halutaan kehittää entistä selvemmin omaleimaiseksi merelliseksi kaupunginosaksi. Tähän tähtäävät Keilaniemenrannan kaavasuunnitelmat käsitellään huomenna 24. 4. 2019 Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Keilaniemeen...