Tutkimus: Hiilineutraalius ei tee asuntorakentamisesta kalliimpaa
Granlundin toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan pientalojen pienemmän hiilijalanjäljen ja investointien nousun välillä ei ole korrelaatiota. Ilmastoystävällisempi asuntorakentaminen on siis mahdollista nykyisillä tai jopa nykyistä...
Senaatti käynnistää markkinavuoropuhelun Kivimiehen alueesta Otaniemessä
Senaatti-kiinteistöt järjestää Espoon Otaniemen Kivimiehen alueen Senaatin kehityskohteista markkinavuoropuhelun potentiaalisille toteuttajille, rakennuttajille ja sijoittajille. Tavoitteena on kartoittaa markkinoiden osallistumishalukkuutta tuleviin tarjouskilpailuihin sekä saada palautetta...
Haagan Steniuksenkentälle asuntoja Helsingissä – rakennusoikeus 8 milj. euroa
Etelä-Haagassa, Huopalahden aseman eteläpuolella sijaitsevalle Steniuksen kentälle on valmisteilla asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on muodostaa uusi, viisikerroksisista koostuva asuinkortteli. Kaavaratkaisu korvaa alueen nykyisen, toteutumattoman...
Asuntosäätiön Esa Kankainen: Suomessa tarve valtion tukemalle omistusasuntojen tuotannolle
Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankaisen mukaan ARA-tuotanto mahdollistaa monipuolisen asuntotuotannon. Hänen mukaansa Suomen asuntomarkkinoilla on kuitenkin selkeä tarve myös valtion tukemalle omistusasuntojen tuotannolle.
– Asuntojen hinnat...
”Tonttikilpailut käyvät osallistujille kalliiksi”
Tontinluovutuskilpailuista on tullut monessa kaupungissa yksi kaavoituksen ja tontinluovutuksen yleinen työkalu ja kun halutaan tehdä kerralla valmiita, koko korttelin kaavoja, kilpailussa edellytetään useamman toimijan...
Espoon Kerasta ekologinen kaupunginosa 14 000 asukkaalle
Espoon Keran aseman seutu muuttuu logistiikka-alueesta urbaaniksi kaupunginosaksi, johon tulee hyvät lähipalvelut ja työpaikkoja. Espoon kaupunginhallitus hyväksyi Keran asemakaavan muutoksen ja käsitteli maankäyttösopimuksia kokouksessaan...
Taaleri valmistelee uutta asuntorahastoa
Taaleri Oyj:n puolivuotiskatsauksen mukaan Taalerin kiinteistötiimi valmistelee uutta asuntorahastoa.
– Kiinteistöliiketoiminta koki isoja muutoksia toisella vuosineljänneksellä. Liiketoiminta laajensi toimintaansa ulkoisiin salkunhoitomandaatteihin, kun Aktia ulkoisti varainhoidon...
Heimstaden Suomen asuntomarkkinoille – osti kaksi kiinteistöä Helsingistä
Yksi Euroopan johtavista asuinkiinteistöyhtiöistä, Heimstaden, on tehnyt ensimmäiset sijoituksensa Suomeen. Sen tytäryhtiö Heimstaden Bostad AB on ostanut Helsingistä kaksi asuinkiinteistöä läheltä Herttoniemeen metroasemaa. Kauppahinta...
Danske Bank: Kaikissa Pohjoismaissa paineita lisätä säätelyä
Danske Bank ennustaa pohjoismaisessa asuntomarkkinakatsauksessaan, että koronan hiipuminen tulee rauhoittamaan asuntomarkkinoita. Danske Bankin pääekonomisti Las Olsenin mukaan viranomaiset kaikissa Pohjoismaissa seuraavat asuntomarkkinoita nyt tarkkaan.
–...
Premicon Janne Vaula: EU taksonomialla tulee olemaan radikaali vaikutus
– Ottaen huomioon, miten radikaali vaikutus EU taksonomialla tulee olemaan institutionaalisten sijoittajien käyttäytymiseen, Suomessa on käyty asiasta keskustelua ihmeen vähän. Vasta nyt on viitteitä...
Hermanninrannan suunnittelu käynnistyy Helsingissä
Hermanninranta käynnistää Kalasataman pohjoisimpien osien suunnittelun. Tavoitteena on suunnitella uusi asuinympäristö, joka myöhemmin kaavoitettavan Kyläsaaren kanssa yhdistää Kalasataman pohjoisosan Arabianrantaan. Hermanninrannan alueelle suunnitellaan asumista...
Danske Bank: Asunnon tai taloyhtiön ympäristöystävällisyys vaikuttaa hintakehitykseen
Suomalaisista 54 prosenttia pitää tärkeänä oman kodin ympäristöystävällisyyttä, selviää Danske Bankin teettämästä Kestävä koti -tutkimuksesta. Suomalaiset arvioivat ympäristöystävällisyyden vaikuttavan asunnon hintakehitykseen voimakkaasti.
– Jopa neljä...
Suomen Asuntoneuvoja Oy:lle kolmen miljoonan euron pääomasijoitus
Suomen Asuntoneuvoja Oy on vahvistanut pääomarakennettaan suunnatulla osakeannilla. Kahden miljoonan euron suora pääomasijoitus ja yhden miljoonan laina kohdistetaan uusiin tonttihankintoihin ja asiakaskokemuksen kehittämiseen.
Sijoituksen takana...
Asuntotuotantoon kolmanneksen nousu Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomessa rakennetaan huomattavasti rivakampaan tahtiin kuin monella muulla seudulla. Etenkin asuntorakentamisen piristymisen ansiosta rakentajien lähitulevaisuus näyttää epävarmojen aikojen jälkeen jälleen valoisammalta. Asia käy ilmi...
Premicolle 78 vuokra-asuntoa Espooseen osana YM:n muovitiekarttaa
Premicon hallinnoima Premico Asuntorahasto II Ky ja Lujatalo Oy ovat sopineet 78 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakentamisesta Espoon Olariin. Kohde on ympäristöministeriön rakentamisen muovitiekarttahanke 2.0, joka...
Asuntojen kauppa käy ja hinnat nousevat, ”osa pankeista yllättyneitä”
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat ensimmäisellä neljänneksellä ja maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Asuntokauppoja tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta ensimmäisellä...
Vielä ei vuokra-asuntopulaa Uudessakaupungissa
Vuokra-asunnoista ei olekaan pulaa Uudessakaupungissa juuri nyt. Mutta tilanne varmasti muuttuu, kun autotehtaalle rekrytoidaan lähiaikoina 700 uutta työntekijää.
-Tällä hetkellä meillä on tarjolla 25 vuokra-asuntoa,...
Varma alkaa sertifioida myös asuntokohteita – uusi BREEAM -ympäristöluokittelu käyttöön
Varma ottaa käyttöön olemassa olevien asuntokohteiden sertifiointiin soveltuvan uuden BREEAM-ympäristöluokitusjärjestelmän ensimmäisten joukossa Suomessa.
-Kun kuulimme mahdollisuudesta sertifoida asuinrakennuksia, innostuimme heti. Haemme sertifiointeja asuntokohteille yhteistyökumppanimme Rambollin...
KOVAsta myös asumisoikeusyhteisöjen edunvalvoja
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n (aiemmin Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry) toiminta ja jäsenpohja on laajentunut asumisoikeusyhteisöihin. Uudesta KOVAsta on...
Professori Mari Vaattovaara: Määrä korvannut laadun asuntotuotannon tavoitteissa
Professori Mari Vaattovaaran mukaan Suomessa asumisen tarpeet ovat tällä hetkellä korvautuneet asuntotuotannon määrällisillä tavoitteilla. Sen sijaan eriytyviä toiveita, asuinympäristön laatua tai ihanan kaupungin ominaisuuksia...