Suora metro paras Östersundomissa – Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta tehtaili asioita eteenpäin kuntavaalien jälkeisessä kokouksessaan

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan tiistainen kokous – ensimmäinen kuntavaalien jälkeen – oli kaikin puolin hyvin tuloksekas. Lautakunta antoi kaupunginhallitukselle Östersundomin maakuntakaavasta lausunnon, jonka mukaan suoran metron vaihtoehto...

Liike- ja toimistorakentamiselle ei riittänyt kysyntää Vuosaaren tulevissa torneissa – kaava uusiksi ja asuntoja...

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta asettanee tiistain kokouksessaan nähtäville Aromikujan alueen asemakaavaehdotuksen, joka laajentaa käveltävää keskusta-aluetta Vuosaaren metroaseman itäpuolella. Kaavassa alueen uudeksi maamerkiksi kohoaa 106-metrinen – eli...

Bonavan suunnitelma rakentaa Messukylän päiväkodin viereen Tampereella monen mutkan takana

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi eilen kaupungin ja Bonavan välisen esisopimusluonnoksen tonttikaupasta. Karkeasti asiassa on kyse siitä, että kaupunki laajentaa Messukylän päiväkotia, joten Bonava ei saa...

Helsingin kaupunki kaavailee Kontulaan asuntoja 500:lle kumppanuuskaavoituksena Firan kanssa

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksynee tiistai-illan kokouksessaan kaupunginhallitukselle esitettäväksi kaavamuutoksen, joka sallii kahden tiiviin kerrostalokorttelin rakentamisen Kontulan metroaseman viereen. Lironkujan ja Keinulaudantien alueelle kaavaillaan 500:aa uutta asukasta...

Jakomäki kohottaa kasvojaan, NCC kehittämässä asuntorakentamista noin 500 ihmiselle

Helsingin Jakomäen keskiosa uudistuu. Alueen vanhoja rakennuksia puretaan, ja yläkoulu- ja uimahallirakennuksen yhteyteen suunnitellaan palvelurakennusta peruskoululle, päiväkodille, nuorisotalolle ja leikkipuistolle. Samalla rakennetaan uusia asuntoja...

Ylen entinen toimitalo Taka-Töölössä asunnoiksi – 80 neliön keskipinta-alamääräys poistettiin uudella rutiinilla

Helsingin Taka-Töölössä sijaitsevan Yleisradion entisen toimitalon (Mechelininkatu 34) muuttaminen asunnoiksi noin 430 ihmiselle meni läpi kaupunginhallituksessa maanantaina. Kaupunginhallitus poisti kaavasta määräyksen, jonka mukaan asuntojen...

Rakennusmaan hankinta Östersundomista loppusuoralla

Helsingin kaupunki on loppusuoralla maanhankinnasta Östersundomin alueelta, kertoo projektipäällikkö Tom Qvisén. – Kaupunki omistaa jo 60 prosenttia maapinta-alasta Östersuntomin alueella, mikä on paljon. Landbosta ei...

Espooseen kaavaillaan useita uusia asuinalueita

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta edisti kokouksessaan viime viikolla lukuisia asuntojen lisärakentamista sisältäviä kaavamuutoksia. Lautakunta: a) hyväksyi nähtäville Maarinsolmussa Kalevalantiellä kolme uutta asuinkorttelia, joiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on 28...

Naantali hamuaa asuntomessuja 2022 Kultarannan läheisyyteen

Naantali valmistelee asuntomessuja Luonnonmaan saarelle Matalahden–Inttilän alueelle. Tähtäimessä on vuoden 2022 kesä. – Maanomistajien ja asuntomessujen kanssa on käyty neuvotteluja. Päätöksiä ei vielä ole olemassa,...

Espoon Finnooseen asuntoja 4 000–5 000 hengelle – rakennuttajat tervetulleita suunnitteluun jo asemakaavavaiheessa

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi nähtäville tiistaina Finnoon asemakaavaehdotuksen. Tulevan metroaseman ympärille on määrä rakentaa 4000–5000 asukkaan kompakti kaupunkikeskus sekä lisäksi liike-, työpaikka- ja palvelukortteleita. Kaavan...

Lisää asuntorakentamista Helsingin Kyläsaareen, Hämeentielle ja Toukolaan

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona kolme asuntorakennusoikeutta lisäävää asemakaavan muutosta. a) Kyläsaaren opiskelijatalojen ja urheiluhallin asemakaavan muuttaminen mahdollistaa opiskelija-asuntojen ja asuntojen sekä hotelli- ja majoitustilojen ja...

Lautakunta jätti kaavaluonnoksen pöydälle odottamaan lainmuutosta Turussa

Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta lautakunta jätti pöydälle Satava-Kakskerran osayleiskaavaluonnoksen, jossa Satavan itäosaa ja Kakskerrantiehen tukeutuvaa aluetta Höyttisissä esitettiin asemakaavoitettavaksi 5 000 asukkaan yhdyskunnaksi vuonna...

Toimitilojen muuttaminen asunnoiksi voi helpottua Helsingin kantakaupungissa

Helsingin kantakaupungin toimitiloja voi muuttaa nykyistä helpommin asunnoiksi, mikäli kaupunkisuunnittelulautakunta tiistain kokouksessaan hyväksyy "periaatteet käyttötarkoitusten muutoksille". Periaatteet koostuvat alueellisten periaatteiden vyöhykekartasta määräyksineen sekä hankekohtaisen esiselvityksen...

Tapanilan asemalle viereen asuntoja 1 250 asukkaalle ja Kontulaan 250:lle

Tapanilan aseman läheisyyteen kaavoitetaan asuntoja 1250 asukkaalle. Tiistain kokouksessaan Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee tarkistuskierroksella käynyttä asemakaavaehdotusta ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle. Uusi asuinalue muodostuu varsin kaupunkimaisista...

Hyvinkään Sveitsin massiivinen asuinrakennushanke liikahtaa eteenpäin

Hyvinkään kaupunki ja Sveitsi Kiinteistörahasto Ky järjestivät kutsukilpailun Sveitsin alueen suunnittelusta. Alueelle voisi tulla jopa yli 40 000 kerrosneliömetriä asuntorakentamista. Kilpailun tarkoituksena on tuottaa viitesuunnitelma...

Helsingin suurin täydennysrakentamiskaava jäi jälleen pöydälle

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta jätti Meri-Rastilan asemakaava- ja asemakaavan muutosluonnoksen pöydälle tiistaisessa kokouksessaan. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun muutosluonnos jätettiin hyväksymättä. Uudella kaavalla olisi tarkoitus tiivistää...

Vantaan Myyrmäen keskustauudistus etenee lautakuntaan

Vantaan Myymäen keskusta muuttuu, sillä Paalutorin pohjoispuolen ja Paalukylänpuiston reunalle kolmeen eri kortteliin suunnitellaan 450 asunnon ja 150 opiskelija-asunnon rakentamista. Asuinkerrostalojen katutasoon tulee myös...

Herttoniemen sairaala-alueelle asumista

Herttoniemen sairaala-aluetta Helsingissä suunnitellaan noin 600 uuden asukkaan asuinalueeksi. – Palautteen pohjalta valittiin Vetoketjuksi nimetty vaihtoehto, jota lähdettiin kehittämään. Kaavassa on tiivistä rakentamista, joka syntyy...

Turku jarruttaa Pääskyvuoren rakentamissuunnitelmia

Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on ottanut aikalisän sekä Pääskyvuoren että Kakolanmäen alueen rakentamissuunnitelmiin. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Pääskyvuoren kasarmialueen rakentaminen alkaisi vuonna 2019. Itse kasarmialueelle ja...

Hämeenlinnan linja-autoaseman korttelista kilpailee kolme rakennusliikettä

Hämeenlinnan keskustan linja-autoaseman korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun 1. vaihe on ratkaistu. Tuomaristo valitsi nimimerkin suojassa julkistetut kolme ehdotusta Lohkot, Kotona taas ja All right!...

KIRJAUTUMINEN