Etelä-Helsingin Hernesaareen kaavaillaan 7 600 asukkaan asuinaluetta
Etelä-Helsingin Hernesaareen suunnitellaan uusien 6–8-kerroksisten asuinkerrostalojen rakentamista ns. Itärannan puolelle. Rakennettavia asuinkerrosneliöitä tulisi 317 000, kun koko alueen kerrosala on 495 000 kerrosneliömetriä.
Uusia asukkaita Hernesaareen muuttaisi...
Tampereen Peltolammille ja Lakalaivaan yli 1 500 uutta asukasta
Peltolammin ja Lakalaivan alueella on meneillään kaksi täydennysrakentamisen asemakaavahanketta, joiden myötä alueen palveluja ja asumisen mahdollisuuksia voidaan lisätä ja monipuolistaa.
Laajempi suunnittelualue sijaitsee noin viisi...
Puotilan ostarin paikalle suunnitteilla asuntoja noin 200 asukkaalle
Helsingin Puotilassa 1960-luvulla rakennettu ostoskeskus aiotaan purkaa ja sen tilalle rakentaa asuntoja noin 200 asukkaalle. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kokouksessaan 10.12. asemakaavan muutoksen.
Puotilan ostarilta on vain...
Skanskalta asuintalo Pohjantähden toimiston paikalle Tampereen keskustassa
Skanska suunnittelee Tampereen keskustaan Aleksanterinkadun ja Kyttälänkadun kulmaan, aivan Koskipuiston kupeeseen 10-kerroksista asuinrakennusta, johon valmistuu noin sata asuntoa. Rakennus tulee omalle tontille.
Hankkeen suunnittelua viedään...
Herttoniemen metrokortteliin jopa 12-kerroksinen maamerkki
Herttoniemen vuonna 1982 valmistuneen metroaseman ja siihen liittyvän bussiterminaalin peruskorjauksesta sekä metrokorttelin asuinrakentamisesta järjestetään kilpailu. Asiasta päätti Helsingin kaupunkiympäristölautakunta 3.9. pitämässään kokouksessa.
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos...
Ympäristölautakunta: Raideliikenteestä keskustan runkoverkko
Helsingin ympäristölautakunta hyväksyi keskiviikkoisessa (13.12) kokouksessaan kantakaupungin joukkoliikenteen kehittämisselvityksessä esitetyt periaatteet, joiden mukaan bussiliikennettä ei enää pystytä lisäämään kaupungin kasvun edellyttämällä tavalla. Tästä syystä...
Senaatti käynnistänyt Tikkurilan Kielotie 15:ta koskevan suunnittelukilpailun
Senaatti-kiinteistöt käynnisti 12.10. yhdessä Vantaan kaupungin kanssa Kielotie 15:ta koskevan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Tikkurilassa. Kilpailun tavoitteena on saada korkeatasoinen asuin- ja liiketiloja sisältävä suunnitelma...
E-houselle, IVH Asunnoille ja Investors Houselle tontteja Viikistä – YIT:lle tontti Meilahdesta – Kojamolle...
Helsingin kiinteistölautakunta päättänee illan kokoksessaan varata Viikistä tontit e-Houselle, IVH Asunnoille ja Investors Houselle asuntohankkeiden suunnittelua varten vuoden 2018 loppuun saakka. Tontit sijaitsevat samassa...
Hernesaareen, Hakaniemenrantaan ja Kalasataman Nihtiin esitetään markkinaehtoista pysäköintiä
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala esittää markkinaehtoista pysäköintiä kokeiltavaksi ensimmäiseksi Hernesaaressa, Hakaniemenrannassa ja Kalasataman eteläisimmässä osassa Nihdissä (kuvassa). Lautakunta käsittelee ehdotusta tiistaina 9. huhtikuuta.
Kyseessä on iso...
Soukan metroasemalle 16-kerroksinen tornitalo – pilottikohteessa ei lainkaan parkkipaikkoja
Espoossa Soukan metroaseman seudun asemakaavaa aiotaan muuttaa niin, että metron itäisen sisäänkäyntirakennuksen kylkeen rakennettaisiin jopa 16-kerroksinen asuintalo.
Hanke toimii pilottikohteena: Asuinrakennus on tarkoitus toteuttaa kokonaan...
Helsinki on maailman 10. paras kaupunki
Helsinki on petrannut sijoitustaan maailman parhaiden kaupunkien listalla silloin kun arvioidaan elämänlaatua. Viime vuonna stadin sijoitus oli 13. ja nyt jo 10. Listaa on...
Europan 15 –arkkitehtuurikilpailussa mukana kohteet Hyvinkäältä ja Tuusulasta
Kansainvälisessä Europan 15 –arkkitehtuurikilpailussa on mukana kaksi kohdetta Suomesta. Hyvinkään keskustan länsiosaan (kuvassa) ja Anttilan tilakeskukseen Tuusulassa haetaan uusia ideoita tämän nuorille arkkitehdeille ja...
Lautakunta käsittelee Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutosehdotusta
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutosehdotusta tänään 12. maaliskuuta. Hakamäentien ja rantaradan pohjoispuolinen alue rajoittuu pohjoisessa postinlajittelukeskukseen, lännessä Keskuspuistoon ja idässä ratapihaan.
Eteläinen...
Asuntojen kaavoitus Munkkiniemen Kadettikouluun alkaa
Kadettikouluna tunnettu Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva arkkitehti Eliel Saarisen piirtämä arvorakennus aiotaan saneerata pääosin asunnoiksi. Rakennus sijaitsee Hollantilaisentien, Laajalahdentien ja Kadetintien varrella.
Tyyliltään keskieurooppalaista jugendklassismia edustava rakennus valmistui...
YIT ja Lujatalo aikovat rakentaa Tampereen Tohlopinrantaan asuntoja noin 1 000 asukkaalle
YIT ja Lujatalo suunnittelevat rakentavansa asuntoja noin 1 000 uudelle asukkaalle Tampereen Tohlopinrantaan. Entiselle Abloyn tehtaan alueelle ja sen lähiympäristöön kaavaillaan yhteensä 15 kerrostalon...
Vantaalla valmistui arvio ratikan maankäyttötuloista
Maankäytön tuloja on arvioitu kiinteistötaloudellisessa analyysissa, joka pohjautuu ratikan kaavarunkoluonnoksen maankäyttöön. Vantaan ratikan rakentamiskustannukset on tavoitteena kattaa kiinteistötaloudellisilla tuloilla, eli pääosin maan myynnillä ja...
Asuntoja terveysaseman paikalle Lahdessa
Lahden keskustassa Kirkkokatu 10:ssä sijaitsevan terveysasemarakennuksen paikalle suunnitellaan asuin- ja liikerakentamista. Huonokuntoinen, 11 100 k-m2:n laajuinen rakennus on ollut kokonaan pois käytöstä tämän vuoden...
Tuusulaan maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue
Tuusulan Rykmentinpuistoon suunnitellaan maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue. Hirsitaloteollisuuden toteuttamaa hanketta varten on Tuusulan asuntomessualueen välittömästä läheisyydestä varattu kaksi korttelia, joissa rakennusoikeutta on yhteensä 22 000...
Helsingin kantakaupungin vanhat asemakaavat ajan tasalle
Helsingin kaupunki alkaa päivittää kantakaupungin vanhoja ennen 2000-lukua voimaan tulleita asemakaavoja. Asemakaavojen päivittäminen alkaa laatimalla kaavoitusten periaatteet, jotka käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa näillä näkymin tämän vuoden...
Östersundom tapetilla jälleen – yleiskaava nytkähti eteenpäin
Sipoonkorven naapurissa sijaitsevan Östersundomin rakentaminen näyttää jälleen mahdolliselta, sillä Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteinen Östersundom-toimikunta hyväksyi alueelle uuden yleiskaavan.
Hyväksyminen oli mahdollista sen jälkeen kun...