Vuoreksen alue laajenee: Isokuusen kaava-alueelle 850 uutta asukasta
Tampereen keskustasta noin seitsemän kilometriä etelään sijoittuvalle Vuoreksen Isokuusen kaava-alueelle osoitetaan rakennusoikeutta 42 300 kerrosneliömetriä. Kun tästä on varattu 800 neliötä liiketiloiksi, jäisi alueelle...
Finnoon keskuksen kaava arka asia Espoossa
Länsimetron kakkosvaiheeseen liittyvä Finnoon keskuksen asemakaava joutuu huomenna uudelleen Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltäväksi. Se eteni kertaalleen jo kaupunginhallitukseen mutta palautettiin lautakuntaan.
Ylimääräiset kierrokset kertovat siitä, että...
Kivenlahteen korkeaa rakentamista 1 700 asukkaalle
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta aikoo käsitellä keskiviikkona 14. 11 Kivenlahteen valmistuvan metroaseman lähiympäristön rakentamista. Länsimetron kakkosvaiheeseen liittyvä Kivenlahden asema valmistunee vuonna 2023. Siitä tulee länsimetron päätepysäkki...
Kaupunkibulevardien ja Keskuspuiston suunnitelmat uusiksi
Korkein hallinto-oikeus on tänään 8.11. tyrmännyt Helsingin yleiskaavan suunnitelmat muuttaa neljä kaupunkiin johtavaa moottoriväylää kaupunkibulevardeiksi. KHO ei hyväksy myöskään Keskuspuiston reunalle suunniteltua rakentamista.
Siten suunniteltujen...
Helsinki varaa tontteja lähes 4 780 asunnon rakentamista varten
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 5.11. tontinvarausesityksen, joka käsittää tontteja yhteensä noin 4 780 asunnon rakentamista varten.
Tonttien yhteenlaskettu rakennusoikeus on noin 387 000 k-m2, josta noin...
SRV haluaa varata UrBaana-hankkeeseen alueita Kampista
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina 6.11. SRV:n hakemusta, jossa yhtiö haluaa varata UrBaana-hanketta varten Kampin yleisiä alueita Mannerheimintien ja Malminkadun välisiltä katu- ja puistoalueilta. SRV:n...
Skanskalla suunnitelmissa kaksi tornitaloa Oulun keskustaan
Skanska aikoo rakentaa kaksi tornitaloa Oulun keskustaan. Vaaranpihan kortteliin kauppakeskus Valkean viereen on suunnitteilla 13- ja 16-kerroksiset asuintalot.
Skanskalla on Oulun keskustassa rakenteilla jo yksi...
Useita asuinrakentamisen kaavamuutoksia lautakunnan käsittelyyn Vantaalla
Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee nähtäville esitettäväksi 5.11. kokouksessaan useita asuinrakentamiseen liittyviä asemakaavamuutoksia.
Veromiehen kaupunginosan muutosluonnos käsittää alueen, josta vuonna 2017 järjestettiin kansainvälinen ideakilpailu Aviapolis Urban Blocks....
Oulunkylä tiivistyy raiteiden varrella
Helsingin Oulunkylä tiivistyy sekä junaradan että tulevan Raide-Jokerin varrella. Asemankaavan muutosta haetaan Oulunkylän aseman koillispuolelle Maaherrantie 34-42:n tonteille, Jokiniementien varren puistoon, Larin Kyöstin tien...
Tampereen keskustan Kymppikortteliin lisää asumista
Aivan Tampereen keskustassa sijaitsevaan niin sanottuun Kymppikortteliin kaavaillaan lisää asuntoja. Nykyisellään kortteli on pääosin liike- ja toimistokäytössä.
Yhdyskuntalautakunta hyväksyi 30.10. korttelin suojelun ja täydennysrakentamisen mahdollistavan...
Sään ääri-ilmiöistä lisähaasteita kaupungeille
Sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä ja aiheuttavat lisähaasteita kaupungeille. Rakennetun ympäristön asiantuntijayrityksen Swecon juuri julkaisema Urban Insight –raportti käsittelee keinoja, joilla kaupungeissa voitaisiin valmistautua...
Uusi Raide-Jokeriin tukeutuva Karhunkaatajan asuinalue Helsinkiin
Helsingin Myllypuron lounaisosaan ja Herttoniemen pohjoisosaan on suunnitteilla Raide-Jokeriin tukeutuva uusi Karhunkaatajan asuinalue. Alueelle kaavaillaan myös täydennysrakentamista.
Kaavaratkaisussa uudelle asuinalueelle kaavoitetaan asuntoja noin 3 500...
Kuopio: Kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen keskustaan
Kuopion kaupunginhallitus on hyväksynyt kaavamuutoksen Kuopion Energian tontille Kauppakadun, Snellmaninkadun, Niemenkadun ja Vahtivuorenkadun välisessä korttelissa. Kaavan mukaan tontille voidaan rakentaa asuin-, liike-, toimisto- ja...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavoja
Espoon kaupunginhallituksen maanantaina 22.10. hyväksymien asemakaavojen alueet liittyvät Espoonkartanoon ja rajoittuvat Kehä III:een. Yhteensä kaavat merkitsevät noin 400 pientaloasunnon rakentamista.
Espoonkartanonmäen asemakaavalla suojellaan kulttuurihistoriallisesti...
Finnoon asemakaava palaa lautakuntaan
Espoon maanantaina 22.10. kokoontunut kaupunginhallitus palautti Finnoon keskuksen asemakaavan kaupunkisuunnittelulautakunnalle varmistaakseen hyvän hallintokäytännön asian käsittelyssä.
Epäselvyydet liittyvät kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn, jossa kaava jätettiin pöydälle, koska osa...
Kolmiulotteinen digitaalinen Espoo valmistuu tammikuussa
Espoo kertoo olevansa ensimmäinen eurooppalaiskaupunki, joka julkaisee jatkuvasti päivittyvän 3D-kaupunkimallin avoimena palveluna. Kaupunkimallia on testivaiheessa hyödynnetty esimerkiksi Matinkylän täydennysrakentamissuunnittelun pohjana.
Seuraavaksi käyttökokemuksia hankitaan keräämällä palautetta...
Munkkivuoren Talinrannan uusi kaava valtuustossa
Helsingin kaupunki on hakemassa lisää tilaa asuntorakentamiselle Munkkkivuoren Talinrannan asuntoalueelta. Kyseessä on Muusanpolku 1:ssä oleva rakentamaton tontti, joka halutaan muuttaa asuintontiksi.
Asia oli Helsingin kaupunginvaltuuston...
Uusia asemakaava-alueita Espooseen
Mikäli Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta huomenna (11.10) niin päättää, saa Espoo lisää asemakaavoitettua maata asuntorakentamiselle Ruukinranta-Tarvaspäässä, Westendinportissa ja Keilaniemen metroaseman läheisyydessä.
Kehä I:n itäpuolella sijaitseva Ruukinranta-Tarvaspään omakotitalovaltainen...
Myyrmäkeen toimistorakennuksen kortteliin 10 asuinkerrostaloa
Vantaan Myyrmäessä aiotaan purkaa Myyrinhalmeen toimistorakennus ja pysäköintitalo, ja rakentaa niiden paikalle 10 asuinkerrostalon kortteli. Kortteli sijaitsee Myyrmäen keskustassa Myyrmäentie 2:ssa Vaskivuorentien pohjoispuolella, Myyrmäenraitin...
Kohtuuhintaisia asuntoja Laajasalon Yliskylään
Laajasalon Yliskylään Helsingissä on suunnitteilla kohtuuhintaisia asuntoja Gunillantien ja Reiherintien kulmatontille. Kahteen kerrostaloon tulee 109 vuokra-asuntoa ja 98 omistusasuntoa, yksiöistä neljän huoneen ja keittiön...