Senaatti käynnistää markkinavuoropuhelun Oulun asemakeskuksesta

Senaatin Asema-alueet Oy järjestää markkinavuoropuhelun osana Oulun asemakeskuksen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun valmistelua. Markkinavuoropuhelussa kartoitetaan soveltuvinta tapaa kilpailun toteuttamiseksi. – Markkinavuoropuhelun tavoitteena on kuulla mahdollisten tulevien...

Helsingin Malminkartanoon uusi 1 300 asukkaan alue

Helsingin Malminkartanossa on tekeillä asemakaavamuutos, joka mahdollistaa uusien asuinrakennusten, koulurakennuksen, liiketilojen ja julkisen puiston rakentamisen. Uuden asuinalueen pinta-ala on noin 81 000 neliötä. Kaavaratkaisun...

Loviisan messualueella merenrantatontti 81 500 euroa, pk-seudun perheet kiinnostuivat

Loviisan tulevalta asuntomessujen alueelta saa edullisimman omarantaisen omakotitontin 81 500 eurolla. Tontille saa rakentaa 150 neliöisen kaksikerroksisen omakotitalon. Kallein oman rannan omaava tontti maksaa...

NREP ja Bonava kehittämään Vuosaaren Mosaiikkikorttelia Helsingissä

Vuosaaren keskustaan sijoittuvan Mosaiikkikorttelin kehittämistä koskevan kilpailun voittajaksi esitetään ehdotusta Tilkkutäkki. Kortteli varataan kumppanuuskaavoitusta ja hankkeen toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten NREP Oy:lle ja Bonava Suomi...

”Kiihtyvä polarisoituminen kuriin asuntopoliittisilla ratkaisuilla”

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan Suomessa tarvitaan kipeästi uudenlaisia asuntopoliittisia ratkaisuja eri alueiden ja asuntomarkkinoidemme polarisoitumisen hillitsemiseksi. Harkitsemisen arvoisia keinoja ja mahdollisuuksia muuttotappioalueiden sekä...

Helsingin Jakomäen keskustan kehittäminen jatkuu

Helsingin Jakomäen keskustan kehitys jatkuu, ja alueelle on tulossa uusi palvelutalo ja asuinrakentamista. Kaupungin monitoimirakennus Jakomäen sydän valmistui 2020. Nyt monta kaupungin palvelua tuodaan...

NCC kumppaniksi Järvenpään Sävelpuiston kehittämiseen

Järvenpään kaupunki on valinnut NCC:n Sävelpuiston alueen toteuttajaksi ja kumppanuuskaavoituksen osapuoleksi. NCC:n puurakentamiseen perustuva ehdotus Intro voitti alueen kehittämisestä ja kumppanin valinnasta loppuvuodesta 2020...

Oulun Osuuspankilta arkkitehtikilpailu keskustakorttelin kehittämiseksi

Oulun Osuuspankki käynnistää helmikuussa arkkitehtuurikilpailun omistamiensa Isonkadun ja Kirkkokadun välissä olevien kiinteistöjen kehittämiseksi. Kilpailua on valmisteltu yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Kilpailun tarkoituksena on tutkia...

NREP:n tukema Kulmakivi valmistelee suurta täydennysrakennushanketta Espoon Metsätontunkujalla

Espoon Urheilupuiston metroaseman viereen suunniteltavassa hankkeessa käyttöikänsä päässä oleva harvaan rakennettu asuntokanta purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kaupunkimainen kerrostaloalue. Toteutuessaan hanke vahvistaa merkittävästi Espoon Urheilupuiston...

Helsingin Kurkimoisioon asuntoja viherrakentamisen kehityshankkeena, Rakennusliike Reponen mukana

Helsingissä on tekeillä asemakaavan muutos Pohjois-Vuosaaressa sijaitsevalle Kurkimoision alueelle. Korttelin 54144 rakentumattomille tonteille suunnitellaan asuinkerrostaloja, joissa on asuntokerrosalaa yhteensä 16 800 kerrosneliötä. Asukasmäärän lisäys...

Espoon Tapiolan Satakielitalon tilalle asuntoja

Tapiolan keskukseen on suunnitteilla uusi asuinkortteli Satakielenrinne noin 650 asukkaalle. Kortteli sijaitsee metron ja Tapiolan palvelujen välittömässä läheisyydessä, entisen Tuultenaltaan ja purettavan Satakielitalon paikalla....

Vihdintien bulevardikaupungin asemakaavoitus jatkuu Länsi-Haagan alueella

Helsingin Länsi-Haagassa suunnitellaan Vihdintien bulevardikaupunkia kaupunkiympäristölautakunnan vuonna 2019 hyväksymän kaavarungon periaatteiden mukaisesti. Asemakaavat laaditaan osissa. Nyt laitetaan vireille Vihdintien itäpuolelle sijoittuva Länsi-Haagan asemakaavamuutos. Alueen...

Lapinlahden sairaala-alueen puistoon ei täydennysrakentamista, NREPille suunnitteluvaraus sen ulkopuolelta

Selvitys Helsingin Lapinlahden sairaala-alueen toiminta- ja toteutusmallista sekä toimenpide-ehdotus Lapinlahden alueen kehittämiseksi on valmistunut. Lapinlahteen ehdotetaan ratkaisua, joka sallisi hyvinvointitoiminnan jatkumisen. Uudisrakentamista ehdotetaan pääosin...

Tesomajärven entisen koulun tontin asuinkaava etenee Tampereella

Tesomalle on tulossa asuntoja noin 350–400 uudelle asukkaalle entisen Tesomajärven koulun tontille. Yhdyskuntalautakunta on päättänyt asemakaavan muutosehdotuksesta, joka tuli nähtäville 28.1.2021. Tavoitteena on uusi,...

Helsingin Telakkarannan viimeiseen kohteeseen lähes sata asuntoa

Helsingin Telakkarannan Skanska Kotien As. Oy Helsingin Knot koostuu kolmesta eri korkuisesta osasta, joista pienimmässä on kolme kerrosta ja korkeimmassa 12 kerrosta. Arkkitehtonisesti mielenkiintoisen...

Kojamolta kutsukilpailu Agricolankatu 1-3:n suunnitteluun

Kojamo järjestää arkkitehtuurikutsukilpailun omistamansa tontin ja rakennuksen uudesta lisärakennusosasta Helsingin Torkkelinmäellä, osoitteessa Agricolankatu 1-3. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 27.10. kaavamuutoksen tontille edellyttäen, että hankkeesta järjestetään suunnittelukilpailu...

Vantaan Tikkurilan keskustaan 129 A-Kruunun vuokra-asuntoa

A-Kruunu rakennuttaa Tikkurilaan Kirjastopuiston viereen rakenteille lähtevä ARA-vuokratalohankkeen, joka on osa Vantaan kaupungin kunnianhimoista suunnitelmaa uudistaa ja tiivistää Tikkurilan keskustaa. Hanke koostuu kolmesta 4–9-kerroksisesta...

Turun Pihlajaniemen toteutus etenee – ensimmäiset kumppanit valittu

Turun Pihlajaniemen ensimmäisten asuinkortteleiden laatu- ja hintakilpailun voittajat on valittu. Senaatti-kiinteistöt järjesti syksyllä 2020 yhteistyössä Turun kaupungin kanssa laatu- ja hintakilpailun kolmen asuinkerrostalokorttelin toteuttamisesta....

Helsinki päätti Roihuvuoren täydennysrakentamisen periaatteista

Helsinki on laatinut Roihuvuoren kerrostaloalueelle täydennysrakentamisen periaatteet. Kaupunki näki ne tarpeellisiksi, jotta turvataan Roihuvuoren 1950-luvun miljöö Helsingin kasvun keskellä. Täydennysrakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan nykyisen kaupunkirakenteen sisällä,...

Tuusulan puukyläkaupungin suunnittelulle YM:n 60 000 euron hankeavustus

Ympäristöministeriö on myöntänyt Tuusulan kunnalle hankeavustusta ilmastoviisaan ja vähähiilisen puurakentamisen asuinalueen suunnitteluun Rykmentinpuiston Puistokylään. Tuusulan Rykmentinpuisto on yksi Helsingin seudun suurimpia aluerakentamishankkeita. Tulevaisuudessa Rykmentinpuistosta...

KIRJAUTUMINEN