Taloyhtiöiden kulut kasvavat edellisvuosia hillitymmin

Taloyhtiöiden hoitokuluissa on nousupainetta edelleen ensi vuonna, mutta odotukset kulujen kasvusta ovat kuitenkin hillitympiä kuin kovan kasvun vuosina 2022 ja 2023, arvioi Kiinteistöliitto. Yleisen arvonlisäveroprosentin...

Kysely: Pientä vilkastumista, korkojen lasku alkaa näkyä asuntokaupassa

Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan kiinteistömarkkina on vilkastunut vuoden 2024 aikana hieman. – Kotitalouksien ostohaluja nujertanut korkotason nousu on painanut asuntojen hinnat laskuun, ja...

Uusi ratikka ei ole nostanut Kalasataman vetovoimaa Helsingissä

Uusi raitiolinjakaan ei ole kiihdyttänyt Kalasataman vetovoimaa Helsingissä, vaikka usein suuret joukkoliikenteen hankkeet selkeästi kirittävät alueiden vetovoimaa, kertoo Oikotie. Oikotie seuraa kuuden suurimman kaupungin kaupunginosien...

”Asuntomarkkinat normalisoitumassa” – Helsinki ja Vantaa matelevat yhä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat elokuussa 2024 koko maassa 1,5 prosenttia edellisestä vuodesta. Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat nousivat 1,3 prosenttia. – Asuntojen hintakehitys näyttää...

Asuminen kallistunut 25 prosenttia neljässä vuodessa, nyt kustannukset laskuun

Suomalaisten asuminen on kallistunut 25 prosenttia verrattuna vuoteen 2020. Samaan aikaan ansiotaso on noussut vain puolet siitä eli noin 12 prosenttia, selviää Nordean tuoreesta...

Vuokranantajien ostoaikeet jatkavat kasvuaan

Asuntosijoittajista reilu neljännes aikoo suunnata sijoitusasuntokaupoille seuraavan vuoden aikana, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometristä. Suurimmat ostoaikeet ovat keskisuurissa kaupungeissa. Sen sijaan vähiten ostoaikeita on Vantaalla...

Yli kolmannes pääkaupunkiseudun asukkaista harkitsee asunnon ostamista

Pääkaupunkiseutulaiset pohtivat tällä hetkellä asunnon ostamista paljon hanakammin kuin muut suomalaiset. Pääkaupunkiseutulaisista 34 prosenttia harkitsee nyt asunnon ostamista, kun koko Suomessa vastaava prosentti on 29....

Yli puolet asuntoaan kauppaavista pudottaisi hintaa, ostajista moni haluaa pois vuokralta

52 prosenttia nyt asuntoaan kauppaavista suomalaisista on valmis pudottamaan hintaa. Uuden omistusasunnon etsimistä puolestaan pohtii tällä hetkellä 28 prosenttia suomalaisista. Tiedot selviävät Oikotien heinäkuisesta kyselytutkimuksesta,...

Kiinteistöliiton Indeksitalo: Perheasunnoissa jopa 1 700 euron ero vuodessa

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna edelleen voimakkaasti, ja nousua on ollut kaikissa muissa mitatuissa kustannuserissä paitsi sähkön energiahinnassa. Kustannusnousu kuitenkin...

Kysely: Nuoret aikuiset haluavat tehdä rahaa asuntoflippauksella

Asunnon ostaminen, remontoiminen ja myyminen voitolla kiinnostaa tällä hetkellä selvästi eniten nuoria aikuisia, selviää Stark Suomen teettämästä kyselystä. Asuntoflippauksen kiinnostuksessa korostuvat kyselytutkimuksen mukaan häkellyttävän korostetusti...

Tutkimus: Uudet tulorajat eivät vaikuta ara-asuntoihin muuttaviin

Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnassa otetaan käyttöön enimmäistulorajat vuoden 2025 alusta alkaen. – Näyttäisi siltä, että nyt asetetuilla tulorajoilla ei tule olemaan suurta vaikutusta siihen, ketkä...

Selvitys: Vuokra-asujien menot kasvavat enemmän kuin omistusasujien

Asumismenojen kasvu laantuu tänä vuonna, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä Asumismenot 2024 -selvityksestä. Selvityksen mukaan vuokra-asujien asumismenot kasvavat tänä vuonna enemmän kuin omistusasujien. Pääkaupunkiseudun...

RPT: Rakentamisen arvo nousussa, mutta asuinrakentamisen piikki harhaa

Vuoden kolmannen kvartaalin voidaan odottaa ylittävän edellisvuoden tason alkavaksi suunniteltujen rakennushankkeiden arvolla mitattuna, arvioi RPT Byggfakta. Arvonnousu pohjautuu merkittävän arvokkaisiin hankkeisiin, joiden odotetaan käynnistyvän, mutta...

Stark tutki: Mökkiremppaan 5 000 euroa, kodin kohennukseen kymppitonni

Mökkiremonttiin panostetaan yleisimmin alle 5 000 euroa ja kodin remonttiin 5 000–10 000 euroa. Nuoret aikuisille  ja paritaloasujille kymppitonni ei ole ehdoton yläraja vaan...

Kohtuuhintaisille asunnoille eniten kysyntää

Kohtuuhintainen asuntotuotanto on ratkaisevassa roolissa rakennusalan lukon aukaisemisessa. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajien (KOVA:n) jäsenyhteisöt aloittavat tänä vuonna uudistuotantoa noin 6 200 asunnon verran,...

Ei yllätys: Tampere edelleen ykkönen Vuokranantajien rankingissa, Helsinki romahti

Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykkössijasta pitää kiinni jo neljättä vuotta putkeen Tampere, kun samalla niskaan hengittää yhtä lailla jo neljättä vuotta peräkkäin Turku. Kolmannelle sijalle on...

Y-Säätiön tutkimushanke vähensi asukkaiden veden- ja energiankulutusta

Y-Säätiö tuore tutkimus osoittaa, että vedenkulutuksen seuranta todella vaikuttaa energian- ja vedenkulutuksen vähenemiseen. Samalla asumisen hiilidioksidipäästöjä saatiin vähennettyä neljä prosenttia asukasta kohden vuodessa. Y-Säätiön vedensäästötutkimuksen lähtökohtana...

Nuorilla on realistiset odotukset asunnonhakuun – tosin vuokra-arvio alakanttiin

Suomalaiset nuoret muuttavat omilleen keskimäärin 18–20-vuotiaina. Monella asunnonhaku ajoittuu siis toisen asteen opintojen päättymisen ja mahdollisten jatko-opintojen välille. Nuorilla on realistinen kuva asunnonhausta ja tulevasta...

Asunto myydään keskimäärin 12 vuoden omistamisen jälkeen – aika kasvussa

Keskimääräinen asuntojen ja kiinteistöjen omistusaika ennen myyntiä on noussut Suomessa jo lähes 12 vuoteen. Vuosina 2018–2021 kaikkien Kiinteistömaailman välittämien kohteiden keskimääräinen omistusaika ennen myyntiä oli...

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha järkkynyt

Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on laskenut vuonna 2024 ennätysalhaiseksi: Suomessa luottamus omaan talouteen laskee, samaan aikaan kun se muissa Pohjoismaissa nousee. Taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi on laskenut...

KIRJAUTUMINEN