Tampereen Ratapihankadun hanke etenee, Jatke toteuttajaksi
Tampereen kaupunginhallitus saa osaltaan päätettäväksi maanantaina 7.12. Ratapihankadun tontinluovutus- ja konseptikilpailun ratkaisun ja sen pohjalta tavara- asemarakennuksen ja rautatieläisten asuinrakennuksen myynnin. Ostaja on Jatke...
TA-Yhtiöille aso-asuntoja Järvenpään Lepolaan
Järvenpäähän on rakenteilla uusia asumisoikeusasuntoja. TA-Yhtiöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Järvenpäähän kolme luhtikerrostaloa, joissa on yhteensä 36 asuntoa. Rakennukset valmistuvat Lepolan asuinalueelle Tuusulanjärven ja...
Helsingin Vuosaareen tornitaloja ja uusia kortteleita
Helsingin Vuosaaren metroaseman läheisyyteen nousee 2020-luvulla lähes 2 800 uutta asuntoa. Tavoitteena on, että alueelle tulisi 5 000 uutta asukasta. Tällä hetkellä Vuosaaressa on...
Pääkaupunkiseudulle rakennetaan 60 % Suomen kerrostaloasunnoista
Pääkaupunkiseudulle rakennetaan tällä hetkellä lähes 60 prosenttia koko Suomen kerrostaloasunnoista, ilmenee RAKLIn pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakennusmarkkinoiden suhdannetiedotteesta.
Uusien asuntojen aloitusmäärä on pysynyt pääkaupunkiseudulla 14 000–15...
Espoon Asunnoille uudistuotantoa Leppävaaraan ja Suvelaan
Espoon Asuntojen ensimmäinen korkean rakentamisen kohde alkaa rakentua Leppävaaran Vermonniittyyn. Kohteen rakentaa Espoon Asunnoille Fira Oy, joka vastaa myös sen suunnittelusta. Arkkitehtinä on Mari...
Vuokralaiset ry: Asumisen hinnasta ollaan syystä huolissaan
Vuokralaiset ry haluaa lisätä merkittävästi ARA-asuntojen tuotantoa, koska vain sitä kautta saadaan markkinoille riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja. Yhdistyksen kannanoton mukaan markkinat ovat osoittaneet, ettei vapaarahoitteinen...
RT: Korona iskee rakentamiseen viiveellä
Rakennusteollisuus RT:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan rakentaminen supistuu muun talouden elpyessä.
– Tiet erkanevat. Suomen talous kääntyy kasvuun, mutta rakentaminen ottaa koronaiskun vastaan viiveellä. Työvoimavaltaisen rakentamisen...
Asuntosäätiöltä 59 vuokra-asuntoa Vantaan Leinelään
Asuntosäätiö rakennuttaa vuokra-asuntokohteen Vantaan Leinelään. Kyseessä on tällä erää viimeinen tontti, jolle Leinelässä voi rakentaa. Auringonkehrä 3:een nousee kaksi kerrostaloa, joihin valmistuu 59 vuokra-asuntoa....
TA-Asumisoikeudelle 41 asuntoa Kruunuvuorenrantaan
TA-Yhitöihin kuuluva TA-Asumisoikeus Oy rakennuttaa Helsingin Kruunuvuorenrantaan Turumankadulle kerros- ja rivitalojen muodostaman asumisoikeuskohteen, johon tulee yhteensä 41 asuntoa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy. Urakoitsijana...
Puisto-Kalevan rakentaminen jatkuu Tampereella
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Tampereen Puisto-Kalevaan nousevan kohteensa, 69 asunnon Asunto Oy Tampereen Puisto-Kalevan Kastanjan rakentamisen.
Puiston laidalle nousevassa talossa on tarjolla koteja...
Y-Säätiö: tehoa tuotantoon suunnittelulla ja esivalmistuksella
M2-Kotien asuintalojen rakentamisessa käytetään uudenlaista virtaavan betonirakentamisen tapaa, jolla yhtiön mukaan rakentaminen etenee useita kuukausia normaalia nopeammin. Virtaava betonirakentaminen tarkoittaa, että talo suunnitellaan tarkasti...
Aura Rakennus rakentaa NREP:lle Turkuun yli 200 asuntoa
Turkulainen Aura Rakennus rakentaa NREP:lle Turun Kirstinpuiston alueelle kolme kerrostaloa, joihin tulee vuokrattavaksi yhteensä 208 asuntoa.
Rakennusprojekti on turkulaiselle Aura Rakennukselle erittäin merkittävä. – Tämä...
Älvsbytalo gryndaa omakotialueen Nokialle
Älvsbytalo rakentaa Nokian keskustan tuntumaan kokonaisen omakotitaloalueen, jonne tulee yhteensä 36 omilla tonteilla sijaitsevaa Älvsbytaloa. Ensimmäiset talot valmistuvat syksyllä 2021.
Älvsbytalo on ostanut Nokian Tanhuankadun...
Kojamolta uusi vuokratalo vanhan paikalle Espoon Lippajärvellä
Kojamon nykyinen Linnustajankuja 2:ssa sijaitseva vuokratalo on yhtiön mukaan tullut käyttöikänsä päähän, minkä vuoksi vanhan rakennuksen tilalle rakennetaan uusia asuntoja. Uusi rakennus tukee kestävää...
Pohjola Rakennukselta asuinkerrostalo Jyväskylän Seppälään
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut Asunto Oy Jyväskylän Kehräkukan rakentamisen Jyväskylän Seppälässä. Rakennukseen tulee 50 asuntoa ja kahdeksan kerrosta. Asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä...
Skanskan Puijonkuppeen aluehanke etenee Kuopiossa
Kuopion Puijonkuppeen aluekehitys etenee, kun Hatsalan kaupunginosassa sijaitsevan aiemmin Savonia-ammattikorkeakoulun omistuksessa ollut kiinteistö siirtyy Skanskalle. Savonian ja Skanskan kiinteistökauppa koskee koulutuskäytössä olleita, osoitteessa Opistotie...
Tampereen Tammelan täydennys- ja korjausrakentajien avuksi virtuaalimalli ja energiamallinnus
Tampereen kaupungin kehittämät uudet palvelut edistävät Tammelan täydennysrakentamista ja taloyhtiöiden energiatehokkuutta.
Tammelan virtuaalimalli on kaikille käyttäjille avoin digitaalinen palvelu. Sen avulla voi tarkastella nykyistä kaupunkiympäristöä...
Pohjola Rakennukselta asuinkerrostalo Nokian keskustaan
Pohjola Rakennus Oy Suomi on aloittanut asuinkerrostalon rakentamisen aivan Nokian keskustaan.
Asunto Oy Nokian Puisto-Estradi on 13-kerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 74 asuntoa. Huonemäärät vaihtelevat...
Suomen suurin puukerrostalokohde liiketalouden tutkimuskohteena Tampereella
VuoSuomen suurin puukerrostalokohde ”Kuusikko” on rakenteilla Tampereen Vuoreksen Isokuusen alueella. TA-Asumisoikeus Oy ja A-Kruunu rakennuttavat ARA-rahoituksella yhteensä 195 asuntoa.
Tampereen yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimushankeen...
RT: EU:lta kaivataan ensiapua rakentamisen elpymiseen
RT:n tiedotteen mukaan rakentaminen on nyt asettumassa samaan koronan kurittamaan riviin monen muun teollisuuden alan kanssa. EU:n koronaelvytyspaketti voisi tuoda apua kuntien rakennusinvestointeihin. Nyt...