KVKL: Käytetyt omakotitalot myydään nopeasti, uudiskohdekaupassa pientä piristymistä

– Asuntokauppamäärät ovat olleet koko alkuvuoden kuukausittain kasvavia, kesäkuun asuntokauppa jäi kuitenkin vuoden takaisesta noin 13,5 prosenttia. Myös asuntojen hinnoissa nähtiin kesäkuussa pientä laskua,...

Kojamo ennakoi vuodelle 2024 aiemmin arvioitua pienempää liikevaihtoa ja kassavirtaa

Vuokra-asuntoyhtiö Kojamo Oyj arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan vuonna 2024 edellisestä vuodesta 2–4 prosenttia. Lisäksi yhtiö arvioi konsernin kassavirran ennen käyttöpääoman muutosta asettuvan 142-152 miljoonan...

OP Uusimaa kertoo piristyneestä asuntokaupasta – lainarahaa haetaan myös peruskorjauksiin ja sijoitusasuntoihin

OP Uusimaan mukaan asuntokauppa virkistyi Uudellamaalla huhti-kesäkuussa: kasvua oli noin 21 prosenttia verrattuna alkuvuoteen. Kesäkuussa asuntolainahakemusten määrä  lähti kasvuun tammi-kesäkuun tilanteesta, jolloin hakemusten määrä...

Pääkaupunkiseudun lainakorot polkevat paikoillaan

Etua.fi on pyytänyt kymmeneltä pääkaupunkiseudulta toimivalta pankilta lainatarjouksen 150 000 euron esimerkkilainalle 20 vuoden laina-ajalla. Heinäkuussa 2024 vertailupankkien keskimarginaali oli 0,69 prosenttia. Uuden asuntolainan keskimääräinen...

Oikotie: Muuttovoittoinen korkeakoulukaupunki Oulu on vuokratasoltaan poikkeuksellisen edullinen

Asunnonvälitysportaali Oikotien mukaan suurimmista suomalaiskaupungeista Oulussa vuokra-asuminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen edullista. Oulun vuokrataso on merkittävästi matalampi kuin Suomen viidessä muussa suurimmassa kaupungissa ja...

SKVL ennustaa edelleen suotuisia näkymiä asunnonostajille – kesän mittaan tarjonta on lisääntynyt ja myyjien...

Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) Q3-ennusteessa myyjien halukkuus myydä -mittari on noussut vahvasti, minkä myötä tarjonta on lisääntynyt. Välittäjät arvioivat, ettei hinnoissa nähdä isoja heiluriliikkeitä lähikuukausina. –...

Akava Works: Kotitalouksien taloustilanne paranee hitaasti

Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun vuonna 2025. Talouskasvun ainoana moottorina on yksityinen kulutus vuonna 2024. Kotitalouksien taloustilanne paranee kuitenkin hitaasti. Kuluttajilla...

Aktia: Korkojen nousu karkotti asunnonostajat kaikissa Pohjoismaissa

Aktian pääekonomisti Lasse Corin vertailee tuoreessa katsauksessaan asuntomarkkinatilannetta eri Pohjoismaissa. Suomessa asuntojen hinnat ovat nyt noin 10 prosenttia korkeammat kuin 2010, muissa Pohjoismaissa 46–78...

KVKL: Kauppamäärät lähellä viime vuoden tasoa, hinnoissa pientä muutosta

KVKL:n hintaseurantapalveluun raportoitiin toukokuussa maanlaajuisesti yhteensä 4 173  vanhojen asuntojen kauppaa (-2,34 % edellinen vuosi) ja 115 uudisasunnon myyntiä (-45,24 %) eli yhteensä 4...

OP Ryhmän kyselyyn vastanneet haluavat asua rauhallisessa kodissa, sähköauton latauspiste ei ole välttämätön

Suomalaiset miettivät uuden kodin valinnassa erityisesti asunnon rauhallisuutta, asumiskustannuksia ja kuntoa. Sijaintia keskustassa pitää yhtenä kolmesta tärkeimmästä asunnonvalintakriteeristä vain reilut 10 prosenttia vastaajista. Moderni...

Danske: Kesähelle sulattaa asuntokaupan kohmeen, seuraava koron lasku joulukuussa

Danske Bank ennustaa, että asuntojen hinnat pysyvät tänä vuonna ennallaan (aiempi ennuste +0,5 %). Ensi vuodelle pankki ennustaa, että asuntojen hinnat nousevat 3,5 prosenttia...

Vuokra-asuntojen käyttöaste pk-seudulla vain 90 prosenttia

Vuokra-asuntotarjonnan voimakas kasvu näkyy käyttöasteissa etenkin pääkaupunkiseudulla. KTI:n tietokannassa pääkaupunkiseudun vuokra-asuntojen käyttöaste oli maaliskuun alussa tasan 90 prosenttia. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa suurissa kaupungeissa käyttöasteet pysyttelevät pääkaupunkiseutua...

Danske Bank: Kaksi koronlaskua tänä vuonna, ensi vuoden alussa hintoihin 3,5 %:n nousu

Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan 2024, mutta työttömyyden loiva nousu pitää kysynnän kasvun maltillisena. Suurempia hankintoja lykätään edelleen mahdollisuuksien mukaan. – Inflaation lasku yhdistettynä...

Kauppa elpyi pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla

Koronlaskua odottava asuntomarkkina virkistyi selvästi toukokuussa, kertoo Kiinteistömaailma. Toimitusjohtaja Mika Laurikaisen mukaan kauppa vilkastui toukokuussa ennen muuta pienissä kerrostaloasunnoissa eli yksiöissä ja kaksioissa sekä omakotitaloissa. Uudiskohdekauppa...

Kysely: Suomalaiset odottavat yhä hintojen laskua – ehkä turhaan

OP Ryhmän Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kysyttiin, mikä saisi ne vastaajat kiinnostumaan asunnon ostamisesta, jotka juuri nyt eivät olleet kiinnostuneita asunnon ostamisesta. Reilusta 2 200 kysymykseen...

Rakentamisen sikasykli kääntymässä

Asuinrakentamisen jarrutus jatkuu edelleen. Asuntopulasta ei voida kuitenkaan vielä puhua missään päin Suomea, mutta asuntomarkkinan ns. sikasykli on hiljalleen kääntymässä, ilmenee Nordean tuoreesta katsauksesta. Asuinrakentamiseen...

Nordea: Asuntomarkkina viriämässä

Asuntomarkkinoilla on nähtävissä nyt pientä piristymistä, kun kauppamäärät nousivat huhtikuussa edellistä vuotta korkeammalle. Asuntohintojen odotetaan lähtevän loivaan nousuun kuluvan vuoden aikana, mutta pitkällä aikavälillä hintakehitys...

OP: Talous lähtee kasvuun, kasvukeskuksissa vahvin kehitys

Talouskehitys on kääntymässä taantuman jälkeen laajasti kasvuun Suomen maakunnissa. OP:n ekonomistien tuoreen maakuntaennusteen mukaan bruttokansantuotteen (BKT:n) odotetaan kehittyvän myönteisesti vuonna 2025. – Parasta kehitys on...

Handelsbanken: Vanhojen asuntojen hinnat nousevat 3 prosenttia vuonna 2025

Handelsbanken näkee piristymisen merkkejä asuntomarkkinoilla. Elpyminen kehittyy eri tahtiin eri puolilla Suomea, ja uusien osakeasuntojen kauppa on yhä hyvin vaisua, Handelsbanken arvioi kevään 2024...

Hypo: Asuminen ennätyksellisen edullista, asuntojen hinnat laskeneet 2000-luvun alun tasolle

Hypon 23.5. katsauksen mukaan asumisen juoksevat kulut ovat kääntyneet deflaatioon ja lämmitysenergia on merkittävästi halvempaa kuin vuosi sitten. Arkituntuman vastaisesti asuminen onkin nyt ennätyksellisen...

KIRJAUTUMINEN