Asuntosijoittajilla haastavat olosuhteet – koko Suomessa asuntojen hinnat kääntyneet laskuun

Suomen Vuokranantajien mukaan koko Suomen tasolla asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun, ja syvintä laskua on ollut kasvukeskuksien pienissä asunnoissa. Vuokranantajien Kaupunkirankingissa arvonnousun, vuokrakehityksen, vuokratuoton...

VM: Asuntomarkkinoiden pysähdystila jäänee lyhytaikaiseksi

Suomen talous on pysähdyksissä, mutta se piristyy, kun ostovoiman lisääntyminen ja investoinnit antavat vauhtia kasvulle loppuvuodesta. Näin arvioi valtionvarainministeriö tuoreessa talouskatsauksessaan. Katsauksen mukaan asuntoluottojen korkojen...

Radan varret vetävät yksityisiä sijoittajia pääkaupunkiseudulla

Asuntokaupan haastavasta alkuvuodesta huolimatta pääkaupunkiseudun raideyhteyksien varrella nähdään positiivista kehitystä vanhojen asuntojen kauppamäärissä. Erityisesti sijoittajia kiinnostavien pienten asuntojen kauppamäärät ovat kasvussa uusien raideyhteyksien pysäkkien...

Akava Works: Kotitalouksien ahdinko iskee asuntomarkkinoille ja rakentamiseen

Tuoreen Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu kuluvan vuoden toisella ja kolmannella neljänneksellä. Samalla kokonaiskysyntä vähenee laajasti viime vuodesta. – Kasvun ajurit ovat kateissa,...

Kauppamäärissä ja hinnoissa pientä nousua, kaupunkien väestönkasvu lupaa hyvää

Asuntokauppamäärät ja käytettyjen asuntojen myyntihinnat nousivat toukokuussa hieman huhtikuusta. Sen sijaan myyntiajoissa ei ollut kerrostalojen osalta merkittävää muutosta, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton katsaus kertoo. – Asuntokauppamäärät nousivat...

”Asuntomarkkina kärsii nollakorkokrapulasta”

– Asuntomarkkina juopui ilmaisesta rahasta ja kärsii nyt nollakorkokrapulasta, sanoo Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen. Yhtiön tiedotteen mukaan asuntojen myyntimäärät ovat puolittuneet ja reaalihinnat laskeneet...

Rakli: Pääkaupunkiseudun asuntoaloituksista kolmannes pois, uusia vuokra-asuntoja ennätysmäärä

Raklin mukaan pääkaupunkiseudun rakentaminen vähenee voimakkaasti tänä vuonna. Sen myötä myös asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa. Vuoden 2023 maaliskuun lopussa vuositason aloitusmäärä oli vajaa...

RT: Syksyn asuntorakentamisen toiveille ei vielä katetta

Asuntorakentamisen ensimmäinen vuosipuolisko on jo hukattu, kun maaliskuusta lähtien uusia kohteita on lähtenyt käyntiin poikkeuksellisen vähän. Kolme neljästä tälle vuodelle arvioidusta asuntoaloituksesta on kaavailtu...

Kotitalouksilla aikeet ostaa oma tai sijoitusasunto edelleen jäissä

Voimakkaasti kiihtynyt inflaatio ja sen hillintään käytetyt keskuspankkien koronnostot ovat vaikuttaneet erityisesti kiinteistömarkkinoihin. Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan kotitaloudet välttelevät sekä oman asunnon että...

Sijoitusasuntojen tuotot pakkasella 2022–23, mutta ensi vuosi näyttää valoisemmalta

Asuntojen vuokratuotot ovat hieman nousseet viimeisen vuoden aikana, kun asuntojen hinnat ovat laskeneet. Vuokrien nousu on kuitenkin ollut hidasta ja kohonneet vastikkeet ovat syöneet...

Nordea: Asuntokaupan jarrut ovat hellittämässä

Nordea ennustaa, että asuntojen hintojen lasku pysähtyy lähikuukausien aikana ja kauppaa jarruttavat tekijät pienenevät. Asuntolainojen kysyntä on palannut jo vuoden 2019 tasolle. Asuntokauppa on jatkunut...

OP: Asuntokauppa toipuu vähitellen, nyt hyvä hetki ostaa

OP Kodin kautta tehtiin asuntokauppoja toukokuussa reilu neljännes huhtikuuta enemmän, mutta silti noin 22 prosenttia viime vuoden toukokuuta vähemmän. OP:n mukaan kauppamäärien lasku on...

Ennuste: Uudisasuntojen kauppa sakkaa jopa 60 prosenttia

Sp-Koti on päivittänyt tämän vuoden asuntomarkkinaennustettaan ja lyö uudisasuntojen kauppamäärälle synkeän luvun. – Vaikka uskomme asuntokaupan piristyvän kesäkuukausien ja syksyn aikana, tulemme jäämään tänä vuonna...

Asuntojen hintojen lasku pysähtynyt isoissa kaupungeissa

Sp-Kodin mukaan asuntojen hintojen lasku pysähtynyt Suomen isoissa kaupungeissa ja vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat jo kääntyneet hienoiseen nousuun. Vanhojen asuntojen hintakehityksen suhteen Sp-Koti pysyy...

Hypo: Hintojen lasku pahin 30 vuoteen, pks:llä jopa kahdeksan prosenttia

Hypon mukaan lainakorkojen nousu, uusien asuntojen valmistuminen ja epävarmuuden hyydyttämä kysyntä ovat painaneet asuntojen hinnat niin jyrkkään laskuun, että vastaavaa on nähty viimeksi 30...

Danske Bank: Hinnat alkavat pian nousta, ensi vuonna nousua neljä prosenttia

Danske Bank ennustaa, että asuntojen hintojen laskusta suurin osa on jo nähty. Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan käytettyjen asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta...

JM Suomen Markus Heino: Pakko katsoa markkinan yli

– Sumuiselta näyttää, ja kaikkien on vaikea ennustaa tulevaa, arvioi JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino asuntomarkkinoiden nykyistä tilaa. – Suhdanne kääntyy jossain vaiheessa ja tarvitsemme...

OP: Asuinrakentamisen investoinnit sukeltavat

OP Ryhmän ekonomistit arvioivat Suomen talouden kasvavan tänä ja ensi vuonna hieman tammikuun ennustetta hitaammin. Talous onkin taipumassa vähitellen kohti taantumaa. Korkojen nopea nousu on...

SP-Koti: Liian korkeat hintapyynnöt jarruttavat asuntokauppaa Helsingissä

Sp-Koti Urbaanien toimitusjohtaja Janne Paasimiehen mukaan huomattava osa tällä hetkellä Helsingissä myynnissä olevista asunnoista on hintapyynnöiltään liian korkeita. Tästä johtuen asuntokauppa takkuaa, vaikka asuntojen kysyntä...

”Jarru pohjaan, mutta romahdusta ei tule”

Rakentaminen sakkaa ja hinnat laskevat, todetaan Haahtelan kevään 2023 markkinakatsauksessa. Inflaatio ja korkojen nousu ovat laskeneet asunto- ja korjausrakentamisen määrää sekä hillinneet investointihalukkuutta uusiin...

KIRJAUTUMINEN