Vastuullisuusraportointi – pelkkää imagon kiillottamista vai oikeasti hyödyllistä?
Yritysten vastuullisuustyötä ja siitä raportointia on pitkään pidetty ylimääräisenä kustannuksena, jonka hyödyt ovat kaukaisessa tulevaisuudessa (”mikäli niitä ylipäänsä on”).
Monet ovat pitäneet sitä pääasiassa yksittäisten...
Oppimassa jatkuvan parantamisen kulttuuriin
Rakentamisen määrä ylittää tänä vuonna ensimmäistä kertaa finanssikriisiä edeltävän tason (RT suhdannekatsaus 10/2017). Korkeasuhdanteen seurauksena työvoiman saatavuus on muodostumassa kasvun rajoitteeksi erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Noususuhdanne tarjoaakin...
Tekoäly hakkaa alikersantti Rokan?
Satavuotiasta Suomea on juhlittu monella tavalla. Yksi huomiota herättävin asia oli uusi Tuntematon sotilas -elokuva. Elokuva on saanut paljon kiitosta, ihan aiheestakin.
Kritiikkinä voisi sanoa,...
Mikä ihmeen GRI?
Yhä useampi kiinteistöalan toimija raportoi nykyään vastuullisuudestaan. Onhan kiinteistöjen vastuullisuus ja energiatehokkuus tärkeässä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, sillä kiinteistötoimiala tuottaa maailmanlaajuisesti noin 30 %...
Allianssilla kohti yhteisiä tavoitteita
Allianssimalli on vakiinnuttanut asemansa uutena toteutusmuotona toimitilahankkeissa viime vuosien aikana. Yhä useammin myös perinteisiin projektinjohtourakoihin liitetään allianssin piirteitä, kuten sopimuksellisesti erilliset kehitys- ja toteutusvaiheet,...
Kasvaako raha puussa?
Puu on vuosi vuodelta tullut voimakkaammin mukaan rakentamiseen liittyvään keskusteluun. Toisaalta puu on esitelty vihreänä, ekologisena, kotimaisena vaihtoehtona ja toisaalta laadukkaan ja terveellisen rakennuksen...
Suomi rakentaa eniten asuntoja Euroopassa – tarua vai totta?
Blogi tarkastelee Suomen tämän hetkistä asuntorakentamisen määrää kansainvälisessä valossa.
Asuntoja, erityisesti kerrostaloja rakennetaan nyt ennätysvauhdilla paitsi Suomessa ja pohjoismaissa, myös joissakin muissa Euroopan maissa. Sopiva...
Coworking vallankumous – toimistotyön muutos
Tällä hetkellä maailmassa yli miljoona ihmistä työskentelee coworking-työtiloissa. Toimistotyön muutos alkoi vuonna 2005 ensimmäisestä coworking-tilasta San Franciscosta. Vuonna 2010 määrä oli 22 000 henkilöä....
Hyvinvointia kiinteistöjen äänimaailmoilla
Luonnossa liikkuessani nautin ympäristöstä kaikilla aisteillani; hengittäessäni ilmaa maistan vuoden kierron, katseeni keskittämällä voin havaita ohikiitävän hetken, askeltaessani tunnen maan jalkapohjiani vasten ja erotan...
Tehdäänkö rakennukset betonista, puusta vai teräksestä
Puisten asuinkerrostalojen määrä, markkinaosuus ja sen tavoitteet sekä mahdollisimman korkean puukerrostalon rakentaminen ovat olleet viime vuosina runsaasti esillä. Puukerrostalojen keskeiset luvut ovat markkinaosuuden osalta...
Energiatehokkuuden kolmoisvoitto Pitäjänmäellä
Kutomo Business Parkin tapauksessa kävi niin kuin vaativissa kiinteistöjen energiatehokkuusprojekteissa usein käy: Kun työ etenee, silmiin avautuu tilaisuuksia, joita ei osattu projektin suunnitteluvaiheessa tunnistaa....
Tämä ei mennyt niin kuin Strömsössä
Liesikujan liikekeskuksen tekniikka oli tullut tiensä päähän. Vantaan Myyrmäessä sijaitsevan kiinteistön ilmanvaihto, lämmönjako ja valaistus uudistettiin, mutta nopeasti kävi ilmi, että projekti olisi poikkeuksellisen...
Hyökkäys Pearl Harboriin tulee kylmäaineiden käyttäjille kalliiksi
Marketista kalapuikkoja ostaessa ei tule ensimmäisenä miettineeksi, mitä kylmäainetta pakastealtaan jäähdyttämisessä on käytetty. Ehkä kuitenkin kannattaisi. Kylmäaineissa on nimittäin paljon eroa niiden aiheuttamien ilmastopäästöjen...
Kuortaneen Urheiluopisto leikkasi 23 % energialaskusta – näin se tehtiin
Energiankulutus kuriin ja entistä paremmat olosuhteet huippu-urheilijoille. Nämä tavoitteet nostettiin kärkeen, kun Kuortaneen Urheiluopiston kiinteistötekniikan modernisoinnin toteutus alkoi.
Nyt, kun Suomessa vietetään järjestyksessään kahdettakymmenettä Energiansäästöviikkoa,...
Opiskelija-asunnot kansainvälisesti kiinnostava kiinteistösijoitusluokka
Opiskelija-asunnot ovat kansainvälisesti yksi suurimmista vaihtoehtoisista kiinteistösijoitusluokista. Ne tarjoavat perinteisiä vuokra-asuntosijoituksia korkeampaa vuokratuottoa, mutta vaativat myös aktiivisempaa manageerausta. Opiskelija-asunnot tuottavat vakaata kassavirtaa myös laskusuhdanteessa...
Voiko rakennusten mittausdata olla sijaintiakin arvokkaampaa?
Sanotaan, että kolme kiinteistön arvoon eniten vaikuttavaa tekijää ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Mutta pitääkö tämä enää paikkaansa tulevaisuudessa? Voiko jatkossa rakennuksien tuhansista antureista...
Ovatko datakeskukset uusi kiinteistösijoitustuote Suomessa?
Yksi tämän hetkisistä megatrendeistä on digitaalisuus. Sen suurimpia muutosvoimia ovat 5G, Big data ja Internet of Things. Myös peliteollisuus kasvaa nopeaa tahtia ja verkkokauppojen...
Aurinkosähkö vastaan muu kiinteistöjen energiatehokkuus
Viime aikoina olemme nähneet usean kiinteistönomistajan julkaisevan toinen toistaan suurempia aurinkosähköhankkeita. Kiinteistöjen katoille rakennetaan tuhansien neliöiden suuruisia kenttiä paneeleista. Aurinkosähkö on nopeasti tullut taloudellisesti...
Valtion raha väylien kehittämiseen kääntyy kasvuun
Valtion rahoitus väylien kehittämiseen on ollut lievästi laskeva vuoden 2013 jälkeen. Varsinkin rahamäärä uusiin väyläinvestointeihin on laskenut. Aiemmin toteutetut PPP-hankkeet ovat vieneet väylien kehittämisrahasta...
Digitaalinen kaksonen
Esimerkki Granlund Manager Metrix –prototyypistä, jossa kiinteistöautomaatiojärjestelmä syöttää lämpötiloja pilvipohjaiseen tietomalliin.
Termi "Digital Twin" on näkynyt viime aikoina silloin tällöin ulkomaisissa kirjoituksissa, joissa teemana on...