Leena-Kaisa Simola
Toivon liikevaihto putosi, mutta voitto nousi vahvasti plussalle
Toivo Groupin liikevaihto oli 39,8 miljoonaa euroa vuonna 2024, kun se vuotta aiemmin 43,7 miljoonaa euroa.
Sen sijaan liikevoittoa kertyi reippaat 4,5 euroa, kun vuonna...
Helsingissä asuinkerrostalo Malmin aseman viereen
Helsingin Ylä-Malmille, Kirkonkyläntie 3:een suunnitellaan uutta 12-kerroksista asuintaloa.
Tontilla nyt sijaitsevan liikerakennuksen 1980-luvulla rakennettu osa aiotaan purkaa ja 1949 valmistunut ja asemakaavalla suojeltu osa aiotaan...
Sp-Koti: Asuntokauppa kasvaa pääkaupunkiseudulla muuta maata nopeammin
Korjausliike Suomen asuntomarkkinoilla näyttää nyt lähteneen liikkeelle pääkaupunkiseudulta, johon asuntokaupan taantumakin iski voimakkaimmin, kertoo Sp-Koti.
Asuntokauppojen määrä kasvoi tammikuussa Espoossa 68,8 prosenttia, Helsingissä 26,6 prosenttia...
Asuntojen hinnat nousuun pitkästä aikaa – ”Käännettä saadaan odottaa”
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat koko maassa 0,4 prosenttia tammikuussa 2025 verrattuna vuotta aiempaan.
Edellisen kerran vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet vuoden takaiseen...
Pohjolan OP:n toimitalon asuintorniin yli 50 asuntoa Oulussa, Lapti urakoi
Pohjolan OP:n uuden toimitalon ja asuintorni Graadin rakentaminen alkaa Oulun ydinkeskustassa.
Tuleva uudisrakennus on 14-kerroksinen. Pohjolan OP:n uudet toimisto- ja asiakaspalvelutilat sijoittuvat kuusikerroksiseen jalustaosaan.
Toimisto-osan päälle...
Kuluttajien luottamus talouteen edelleen heikkoa, asunnonostoaikeet vähissä
Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta olivat helmikuussa synkkiä. Luottamus sekä omaan että Suomen talouteen heikkeni hieman tammikuuhun verrattuna. Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli helmikuussa -9,0,...
Valion alueesta tiivis asuinalue noin 3 700 asukkaalle Pitäjänmäellä
Valion nykyinen teollisuus- ja toimitila-alue muuttuu tiiviiksi asuntovaltaiseksi alueeksi Helsingin Pitäjänmäellä.
Alueella nykyisin sijaitsevat teollisuus- ja varastorakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan uusia asuinkerrostalokortteleita, uusi katuverkko...
Vuosaaren vanhan ostarin paikalle 300 uutta asukasta Helsingissä, Varte mukana
Vuosaaren pohjoisessa lähikeskuksessa aiotaan purkaa vanha, lähes tyhjä ostoskeskus ja toteuttaa sen paikalle tehokas asuin-, liike-, toimisto- ja palvelurakennusten korttelialue. Viitesuunnitelma on laadittu Varten...
OP: Hinnat nousevat tänä vuonna kolme prosenttia, markkina elpyy
OP:n ennusteen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousevat tänä vuonna 3,0 prosenttia. Ensi vuonna hintojen nousun odotetaan jatkuvan 2,8 prosentin vauhdilla.
Asuntojen hinnat laskivat vuonna 2024...
Kiinteistömarkkinoiden alavire jatkui pääkaupunkiseudulla vuonna 2024
KTI Kiinteistötiedon Helsingin kaupungille tuottaman kiinteistömarkkinakatsauksen mukaan kiinteistömarkkinoiden hiljeneminen jatkui vuonna 2024.
Euromääräinen kaupankäynnin volyymi laski 18 prosenttia edellisvuodesta ja peräti 70 prosenttia kahden vuoden...
OP: Asuinrakentamisen pohjaluvut saavutettu
Asuinrakentamisen indikaattorit eivät viittaa pikaiseen elpymiseen lähiaikoina. OP Ryhmän ekonomistien mukaan heikkeneminen näyttäisi kuitenkin tulleen pohjalleen.
– Kaiken kaikkiaan odotamme, että rakentamisen näkymä alkaa hiljalleen...
Suomessa asunnon ostaminen eurooppalaisittain edullista
Asunnon ostaminen on halventunut Suomessa selvästi viime vuosina, ja eurooppalaisessa vertailussa asunnon ostaminen Suomessa on edullista, kertoo OP:n tuore asuntomarkkinakatsaus.
Asuntojen hinnat suhteessa käytettävissä oleviin...
Kupittaan kärjen ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkanee vuoden päästä
Kupittaan kärjen ensimmäisen vaiheen asemakaavaehdotus on valmistunut. Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän Kupittaan kärjen hankkeen myötä rakentuu työpaikkojen, asumisen ja palveluiden vetovoimainen keskittymä. Asukkaita koko...
Helsingin Oulunkylässä täydennysrakentamista Raide-Jokerin viereen
Oulunkylässä, osoitteessa Jokiniementie 31, aiotaan purkaa tontilla oleva rivitalo ja rakentaa tilalle neli-viisikerroksinen asuinkerrostalo.
Uusi asuinkerrostalo sijoittuu erinomaiselle sijainnille Veräjämäen pikaraitiotiepysäkin yhteyteen kerrostalojen ja pientalojen...
Asuntokauppa kiinnostaa nyt 20 prosenttia viime vuotta enemmän
Suomalaiset ovat etsineet tänä vuonna uusia asuntoja 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Asia näkyy Oikotien asuntoilmoitusten katselumääristä.
Suunta jatkaa pidemmän aikavälin kehitystä....
Arvio: Raitiotie toisi Turulle paljon suuremmat tonttien vuokra- ja myyntitulot kuin bussilinjat
Turussa arvioidaan raitiotien tuovan kaupungille selvästi korkeammat tulot tonttivuokrista tai myyntituloina verrattuna busseihin perustuvaan liikennejärjestelmään. Raitiotien myötä myös rakennettaisiin enemmän erityisesti raitiotiereitin lähellä.
Raitiotiekäytävän vuokrakertymät...
Senaatti myy kaksi kerrostalotonttia Jokelan aseman vierestä Tuusulassa
Senaatin Asema-alueet Oy myy kaksi asuinkerrostalotonttia sekä niitä palvelevan pysäköintitontin. Tuusulan Jokelan kehittyvällä asemanseudulla.
Tontit sijaitsevat Jokelan juna-aseman välittömässä läheisyydessä, vain alle 40 minuutin junamatkan...
Teppo Lehtisestä ympäristöministeriön ylijohtaja
Valtioneuvosto on nimittänyt ympäristöministeriön ylijohtajan virkaan Teppo Lehtisen 1.3.2025–28.2.2030 väliseksi ajaksi. Ylijohtaja toimii ministeriön kestävä rakentaminen ja asuminen -osaston päällikkönä.
Lehtinen on työskennellyt ympäristöministeriössä vuodesta...
EKE aloittaa omistusasuntohankkeen Kirkkonummella
EKE-Rakennus Oy käynnisti uuden asuinkerrostalon rakentamisen ja myynnin Kirkkonummen Sarvvikin Kurkirannan alueella.
Alueelle on suunnitteilla yli 200 uutta asuntoa, ja ensimmäisen hankkeen asunnoista yli puolet...
SSA rakennuttaa kolme viisikerroksista taloa Vantaan Hiekkaharjuun
SSA Rakennus saanut rakennusluvan kolmelle kerrostalolle Vantaan Hiekkaharjuun. Asuntoja tulee yhteensä 56, kooltaan 26–85 neliötä.
Hankkeella on ollut lupa jo aiemminkin, mutta se on rauennut....