Koti Tekijät Viestit Tiina Ruulio

Tiina Ruulio

Tiina Ruulio
777 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Asuntosalkkujen arvioinneissa osataan käyttää jo automatiikkaa

Kiinteistöasiantuntija JLL on käyttänyt vajaan vuoden asuinkiinteistöjen arvioinnissa automaattista arviointimallia.  Malli on osoittautunut varsin tarkaksi erityisesti asuntosalkkujen arvioinneissa, kertoo kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimusjohtaja Tero Lehtonen. –...

2000 asukkaan uusi asuinalue Turun Pitkämäkeen ja Kähäriin

Turun Pitkämäen ja Kähärin kaupunginosat muuttuvat lähitulevaisuudessa merkittävästi, kun niistä rakentuu uusi, välittömästi kaupungin keskustaan nojaava asuinalue arviolta noin 2 000 ihmiselle. Samalla siellä...

Some yhä enemmän mukana asuntokaupoissa

Sosiaalinen media on saanut jo suhteellisen tärkeän roolin asuntokaupoissa. Esimerkiksi Kiinteistömaailma Oy:n videoiden kautta tapahtuvissa asuntoesittelyissä vieraillaan päivittäin 6000 – 7000 kertaa, mutta sosiaalisessa...

Paperisten osakekirjojen painaminen loppumassa

Hallitus esittää asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden paperisista osakekirjoista luopumista. Niiden tilalle perustettaisiin Maanmittauslaitokseen sähköinen rekisteri, johon osakkeeseen kohdistuvat oikeudet kirjattaisiin. Sen nimeksi tulisi...
Nokian Tetris

Nokian uudet tornitalot muuttavat keskustan ilmeen

Nokian keskustan kaupunkikuvaa muuttavan 12-kerroksisen tornitalon työt aloitettiin viime huhtikuussa, ja peruskivi  muurataan 16. 9. Pohjola Rakennus Oy Hämeen rakentama Nokian Tetris nousee aivan...
Jätkäsaaren uusia taloja.

Helsinki luovuttaa 22 tonttia meren rannalta

Helsinki luovuttaa rakennuttajille 22 asuntotonttia meren välittömästä läheisyydestä viidestä eri kaupunginosasta. Tämänkertainen varauskierros alkoi 14. 9. ja päättyy 31. 10. Tonteille tulee aikanaan asuntoja...

Lehtileikkeet

Turun Koivulaan suunnitellaan uutta asuinaluetta Turun kaupunkiympäristölautakunta päättänee tänään Koivulan kaupungionosassa sijaitsevan Haritun koulutontin muuttamisesta asumiskäyttöön. Alueelle arvioidaan tulevan noin 270 uutta asuntoa, 500 asukasta...
Havainnekuva Espoonlahden metroasema

Espoonlahden keskusta laajenee, asemakaavan tavoitteet nyt selvät

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi eilen 12. 9. Espoonlahden keskustaa laajentavan Maininkinlahden asemakaavaan liittyvät tavoitteet. Maininkipuiston tavoite asuntorakentamiselle on noin 55 000 – 60 000 kerrosneliömetriä ja työpaikkarakentamiselle...

Parkkihallin voi muuttaa vaikka asunnoiksi …

– Elämme tällä hetkellä tosi mielenkiintoisia aikoja liikenteen kannalta, sanoo WSP Finlandin liiketoimintajohtaja Juhani Bäckström viime perjantaina julkaistussa Kiinteistöuutisten Teema-artikkelissa. Bäckström vastaa WSP Finlandin liikennesuunnitteluprojekteista....

Asuntomarkkinoiden uhkakuvia liioitellaan

Suomen asuntomarkkinoiden uhkakuvia liioitellaan julkisuudessa. Tämä johtuu FIMin kiinteistösijoituksista vastaavan johtajan Petri Jokisen mielestä siitä, että alan harvat kommentaattorit saavat palstatilaa aina silloin, kun...
Askonalue, Lahti

Askonalueelle Lahdessa aletaan rakentaa keväällä asuntojakin

Lahden uuden kaupunginosan Askonalueen luonne muuttuu, kun ensi keväänä sinne aletaan rakentaa myös asuntoja. Asumisen mahdollistava asemakaava vahvistettiin Askonalueelle elokuussa 2017. Seuraava askel otettiin heinäkuussa,...
Hoas, Kumpula

Selvitys: pääkaupunkiseudulle tarvitaan vähintään 6 000 opiskelija-asuntoa

Uusia opiskelija-asuntoja tarvitaan kaupunkien keskustoihin ja oppilaitosten lähelle. Yhä useampi opiskelija haluaisi asua yksiössä. Näin kertoo opiskelija-asumisen foorumilla eilen (11. 9.) julkaistu selvitys, jossa kartoitettiin...
Joenuu Pihapetäjä

Turku johtaa puukerrostalojen rakentamisbuumia

Parin seuraavan vuoden aikana Suomeen aloitetaan 186 uuden puukerrostalon rakentaminen. Turkuun niitä rakennetaan eniten, 20 kappaletta. Helsinkiin on luvassa 15, ja kaikkiaan 73 kuntaa...
Märskyn urheilukampus

Valtuusto hyväksyi: Märskyn urheilukampukselle 8-kerroksinen asuintalo

Mäkelänrinne-kadun päähän Helsingissä nouseva 8-kerroksinen opiskelija-asuntola saa ympärilleen muitakin uusia rakennuksia, kun Mäkelänrinteen lukion rakennusta laajennetaan ja lukion tontille rakennetaan uusi urheiluhalli, Urhea-halli. Urheilukampuksen...

Lehtileikkeet

HS: Tässä on Helsingin kallein asunto Kallein Helsingissä tällä hetkellä myynnissä oleva asunto maksaa vajaat 10 miljoonaa. Helsingin kallein asunto sijaitsee Oikotie-palvelun mukaan kerrostalossa Eirassa,...
Finnoon keskus

Finnoon keskuksen kaava halutaan saada jatkosuunnitteluun – Skanskalle uusi suunnitteluvaraus

Etelä-Espooseen sijoittuvan Finnoon keskuksen asemakaava on huomenna (12. 9.) jälleen Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan pohdittavana. Länsiväylältä merenrantaan ulottuvalle alueelle on suunnitteilla uusi Finnoon keskus metro-, asuin-, liike-,...

Energiaremontti-palvelu lupaa puolittaa taloyhtiön lämmityslaskun

OP:n rahoittama ja LeaseGreenin toteuttama energiaremontti Helsingin Meilahdessa puolittaa taloyhtiön lämmityskustannukset ja leikkaa lämmityksen hiilijalanjälkeä noin 60 prosenttia. Kerrostalon kokonaisvaltaisessa energiaremontissa talon lämmitysmuoto vaihdetaan kaukolämmöstä...

SKVL:n markkinakatsaus: Helteen notkahduksesta noustu reippaasti

Kesähelteet aiheuttivat asuntokaupassa heinäkuussa melkoisen notkahduksen, mutta nyt ollaan taas jo palattu hyvälle tasolle. Notkahdukseen vaikuttivat helteiden ohella myös pankkien tiukentuneet lainaehdot. Tiedot käyvät ilmi...

Kari Sainio siirtyy Investors Houselta Ovaro Kiinteistösijoitukseen

Investors Housen asuntosektorista vastaava liiketoimintajohtaja Kari Sainio on valittu Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n toimitusjohtajaksi.  Työpaikan vaihdos toteutuu kuluvan syksyn aikana.
Helsinki

1 500 kiinteistön verotus muuttuu Helsingissä

Korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan maapohjan verotusarvoa vahvistettaessa on otettava huomioon, mihin tarkoitukseen kiinteistön omistaja on maapohjaa käyttänyt. Jos maapohjaa käytetään suuremman...