Tiina Ruulio
Westendinportin kerrostalot esillä jälleen
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee tänään Westendin uimarannan ja Länsiväylän tuntumaan suunniteltuja kerrostaloja – tai oikeastaan niiden korkeuksia.
Westendinportin rakentamista käsiteltiin samassa lautakunnassa kahdesti viime syksyn aikana....
OP-Ryhmän suhdanne-ennuste: Asuntojen hinnat nousevat tänä vuonna 0 – 2 prosenttia
OP-Ryhmän tänään 21. 5. julkaistun suhdanne-ennusteen mukaan suomalaisen asuntomarkkinan kehitys on ollut yllättävänkin vaisua talouden noususuhdanteeseen verrattuna. Kauppamäärät ovat laskeneet ja asuntojen hinnat nousseet...
Lisärakentamista Huopalahden aseman tuntumaan
Helsingin kaupunginhallitus hakee asemakaavamuutosta Orapihlajatien ja Paatsamatien ympäristöön Etelä-Haagassa lähellä Huopalahden asemaa. Alueelle halutaan rakentaa neljä-kuusikerroksisia kerrostaloja. Uusia kerrosneliömetrejä näihin tulisi yhteensä 24 450.
Alueen...
RE/MAXin markkinakatsaus: Pientä piristymistä asuntokaupoissa
Pääkaupunkiseudulla asuntokauppojen määrä kasvaa, mutta uudiskohteet eivät oikein käy kaupaksi muualla kuin Turussa.
Muualla maassa käytettyjenkin asuntojen kauppa on vähentynyt niin, että tammi-huhtikuun kauppamääriä vertailtaessa...
Korttelikilpailu entiselle Tesomajärven koulun tontille Tampereella
Tampereen kaupunki järjestää korttelikilpailun käytöstä poistuneen Tesomajärven koulun tontille.
Kilpailun tarkoituksena on löytää tälle Tampereen länsipuolella sijaitsevalle alueelle kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti laadukas ratkaisu, joka mahdollistaa...
Tilastokeskus: Rakennuslupien määrä laski alkuvuonna
Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myönnettiin uusia rakennuslupia 11,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen tuoreen aineiston mukaan lupakuutiomäärä väheni eniten liike- ja toimistorakentamisessa, 46,0...
Bo Match yhdistää asunnon etsijän sopivaan asuntoon
Asunnonvälitysketju Bo LKV on tuonut markkinoille uuden tavan käydä asuntokauppaa. Treffipalveluja muistuttavan Bo Matchin ideana on yhdistää asunnon etsijä sopivaan asuntoon.
Palvelun kautta tehtävien ostotoimeksiantojen...
Turun Ruusukortteli 2.0 lautakuntaan
Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta päättää tänään mm. Turun Ruusukorttelin 2.0:n asemakaavamuutoksesta omalta osaltaan.
19 000 kerrosneliömetrin asuinalue rajautuu Puistokatuun, Ruusukorttelinkujaan, Ruusukorttelinpolkuun, Koulukatuun ja naapuritonttiin. Asemakaavaehdotuksessa on...
Lehtileikkeet: Espoon Keilaniemen tornitalojen aloitus viivästyy
Helsingin Uutiset: SRV:n jättimäisten tornitalojen rakennus lykkääntyy Espoossa
Keilaniemeen suunniteltujen asuintornitalojen rakentamisen aloittaminen viivästyy. SRV:n oli määrä aloittaa ensimmäisen tornitalon rakentaminen Kehä I:n tunneloinnin valmistuessa...
Lehto myy 542 asunnon asuntoportfolion DWS:lle
Lehto Group Oyj:n tytäryhtiö Lehto Asunnot Oy ja saksalainen globaali omaisuudenhoito- ja rahastoyhtiö DWS ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan Lehto rakentaa ja myy 542...
Skanska suunnittelee Vuosaareen 23- ja 31-kerroksisia asuntotorneja
Skanska on tehnyt Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen noin 30 000 kerrosneliömetrin asuntorakennusoikeuden ostamisesta Vuosaaren metroaseman ja Kauppakeskus Columbuksen vierestä.
Paikalle on...
Catella: Suomalainen asuntomarkkina hyvä sijoituskohde
Kiinteistövarainhoitoon erikoistuneen Catellan mukaan Euroopassa sijoitettiin viime vuonna 60,5 miljardia euroa asuntoihin. Tällä luvulla asunnot ohittivat ensimmäistä kertaa varastotilojen sijoitusvolyymit.
Näin todetaan Saksan Catellan tekemässä...
Bonavalta 52 asuntoa ICECAPITAL Housing Fund V:lle Espooseen
Bonava rakennuttaa ICECAPITALin rahastolle 52 asuinhuoneiston kerrostalokohteen Espoon Suurpeltoon. Työt kohteessa käynnistyvät välittömästi, ja asuntojen on määrä valmistua vuoden 2020 aikana.
Toteutettavan kohteen myötä Bonavan...
Suomessa noin 172 000 yksityistä asuntosijoittajaa
Maassamme oli vuonna 2017 noin 172 000 yksityistä asuntosijoittajaa, jotka omistivat yhteensä noin 200 000 sijoitusasuntoa. Ne olivat pääsääntöisesti maakuntakeskuksissa sijaitsevia yksiöitä. Vuonna 2006...
Lehto sopinut 241 asunnon myynnistä Turun ja Tampereen alueille
Lehto Asunnot on tehnyt sitovan esisopimuksen 241 asunnon myymisestä Turun ja Tampereen alueille. Turkuun tulee kaksi kerrostaloa ja Tampereelle yksi. Turun talot valmistuvat loppukesästä...
Lehtileikkeet: Espoon Kivenlahden keskusta tiivistyy
Helsingin kaupunki: Helsingin metropäätös täyttää viisikymmentä vuotta
Helsingin kaupunginvaltuusto teki aamuyöllä 8.5.1969 tuntikausien väittelyn jälkeen kauaskantoisen liikennepäätöksen. Pääkaupunkiin tulisi metro. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen metron rakentamisesta...
YIT paljasti Järvenpään Perhelä-korttelin suunnitelmiaan
Rakennusliike YIT uskoo, että se pääsee rakentamaan Järvenpään paraatipaikalla kävelykadun päässä olevaa tyhjää Perhelä-korttelia vuoden 2020 lopussa.
Ensimmäiset YIT:n Perhelä-korttelia koskevat konkreettiset suunnitelmat valmistuvat tämän...
RT: Asuntotuotannon kasvu pysähtymässä, tilanteessa ei kuitenkaan draamaa
Asuntotuotannon kasvu näyttää pysähtyvän tänä vuonna, todetaan Rakennusteollisuuden eilen keskiviikkona antamassa suhdannekatsauksessa.
RT:n tuore pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo, että edes 10 000 asunnon pudotus nykytilanteessa ei...
CubiCasan sovellus tekee videokuvista pohjapiirroksia
Oululainen startupyritys CubiCasa ottaa tällä hetkellä ensimmäisiä askeleitaan Yhdysvaltojen markkinoilla kehittämänsä asuntojen pohjapiirrossovelluksen avulla.
Yhtiön toinen perustaja Jarmo Lumpus pitää yrityksen mahdollisuuksia menestyä Yhdysvaltojen isoilla...
Uuden 3 000 asukkaan kaupunginosan suunnittelu alkaa Tampereella
Tampereen kaupunginhallitus päätti käynnistää viime tiistaina 3 000 asukkaan Viinikanlahden alueen suunnittelun tänä ja ensi vuona toteutettavalla kansainvälisellä ideakilpailulla.
Kilpailulla haetaan kaupunkikuvallisia ja -rakenteellisia ideoita alueen...