Tiina Ruulio
Ensimmäinen 3D-tonttijako hyväksytty Keilaniemessä
Suomen ensimmäinen 3D-tonttijako, jossa hyväksyttiin uusi tontti toisen alapuolelle, on tehty Espoon Keilaniemessä. Päätös asiasta tehtiin joulukuussa 2019, ja varsinainen lohkominen tapahtui 7.1.
Pitkään valmisteltu...
Itäkeskuksen Kauppakartanonkadun rakentaminen alkaa, urakan sai Jatke Uusimaa
Helsingin kaupungin vuokratalot Itäkeskuksen Kauppakartanonkadulla ovat tulleet tiensä päähän, sillä niiden purku aloitetaan niin pian kuin vanhat asukkaat ovat muuttaneet taloista pois tammikuun aikana.
Kauppakartanonkatu...
YIT ja Järvenpää allekirjoittivat Perhelä-korttelia koskevan sopimuksen
Järvenpään kaupunki ja YIT ovat allekirjoittaneet Perhelä-korttelin toteuttamissopimuksen. Sen mukaan kaupunki myy kohteen YIT:lle.
Perhelä on Järvenpään keskustan tärkein kehittämishanke. Korttelin kaavoitus käynnistyy nyt heti...
Lehtileikkeet: Yksinasujat tukalassa asemassa asuntomarkkinoilla
HS: Helsingin asuntomarkkinoiden tukalimmassa asemassa yksinasujat
Pääkaupunkiseudulla alkaa erottua ryhmä, jolle ensiasuntoon kiinni pääseminen on muita hankalampaa: yksinasujat.
Pelkästään Helsingissä heitä on 164 000, eli noin...
SKVL:n ennuste lupaa hyviä markkinoita koko vuodelle 2020
Noin 80 prosenttia Suomen kiinteistönvälittäjistä uskoo kerrostaloasuntojen käyvän kaupaksi alkaneena vuotena joko paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin vuonna 2019. Tämä siis keskimäärin. Niin...
Syyssonaatin rakentaminen käynnistymässä Oulunkylässä
Tämän ”Viisaan liikkumisen kortteliksi" nimetyn alueen rakentaminen alkaa vielä tänä vuonna Helsingin Oulunkylässä Raide-Jokerin ja pääradan solmukohtaan.
SATO Oyj ja tulevasta vuokra-asuntotuotannosta vastaava Y-Säätiö ostivat...
Suunnitteluvarausta ehdotetaan myös asuinhankkeisiin
Asuntosäätiön hankekehitysjohtaja Katariina Haigh ehdottaa, että toimitilapuolelta tuttu suunnitteluvaraus otettaisiin aktiivisesti käyttöön myös asuinhankkeissa. Se toisi mukanaan asumista kehittävää pilotointihenkeä ja säästäisi resursseja.
– Asuinrakentamista...
Bonava toteuttaa 94 vuokra-asuntoa Taalerin rahastolle Laajasaloon
Taaleri Vuokrakoti-rahasto ja Bonava ovat sopineet 94 asunnon toteuttamisesta Helsingin Laajasaloon. Vuokra-asunnot sijoittuvat Bonavan kotikortteliin, jonka rakentaminen käynnistyi viime syksynä. Kaikkiaan korttelissa on rakenteilla...
Vanhojen asuntojen kauppa vilkastui viime vuonna 3,2 prosenttia
Vuoden 2019 tammi-marraskuussa vanhojen asuntojen kauppa vilkastui 3,2 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Myynti vilkastui varsinkin huhtikuusta eteenpäin. Pääkaupunkiseutu erottui odotetusti muusta Suomesta...
Viikin tiedepuistoon suunnitteilla uusi asuinkortteli
Viikin tiedepuiston alueelle Helsingissä suunnitellaan uutta asuinkorttelia. Maakaarenkuja 2 on tätä nykyä varattu toimitila-, opetus- ja tutkimuskäyttöön, mutta se on tarkoitus muuttaa asuintontiksi.
Maakaarenkuja sijaitsee...
Turun Linnanniemen kehittämiseksi kansainvälinen ideakilpailu
Turun kaupunki järjestää Linnanniemen alueen kehittämisestä kansainvälisen ideakilpailun 9.1.–21.4.2020. Tavoitteena on löytää tälle historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävälle alueelle kattava kokonaisidea sekä monipuolisia kehittämisvaihtoehtoja.
– Toivon,...
Keravan Saviolle nousee uusi BoKlok-puukerrostalo
Keravan Saviolle on tulossa Skanskan ja IKEA:n yhdessä kehittämä BoKlok-asumistyypin puukerrostaloyhtiö. As. Oy Keravan Kuusikulmaan tulee yhteensä 48 asuntoa.
Kuusikulma sijaitsee aivan Savion junaradan varrella...
Lehtileikkeet: Hakavuoren kirkon tilalle mahdollisesti asuntoja Pohjois-Haagassa
Yle: Kojamo tahkosi omistajilleen jättipotin
Rahalla mitattuna Suomen suurin kiinteistösijoittaja on vuokra-asuntoja tarjoava Kojamo. Sen kiinteistöomistusten arvo on yhtiön omien ilmoitusten mukaan noin 5,3 miljardia...
Finanssivalvonta antoi ICONille tylyn tuomion
Finanssivalvonta on kieltänyt ICON Corporation Oy:ltä rahasto-osuuksien tarjoamisen ja vaihtoehtorahastojen hoitamisen.
ICONilta kielletään myös sijoituspalvelujen tarjoaminen, jota on se tehnyt Finanssivalvonnan mukaan ilman asianmukaista toimilupaa....
Pohjola Rakennus ja NREP rakentavat 10 vuokrakerrostaloa
Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa NREP:n kanssa yhteensä kymmenen vuokrakerrostaloa Vantaalle, Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Asuntoja niihin tulee yhteensä noin 800.
Pohjola Rakennuksen varatoimitusjohtajan Miika...
Myyrmäkeen kaksi värikästä asuntokorttelia
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.12. kaksi asemankaavan muutosta, joilla mahdollistetaan värikkäiden asuntokerrostalojen rakentaminen nykyisen Uomatien – tulevan Luhtitien - ja Raappavuorentien tuntumaan.
Ensimmäinen kaavamuutos mahdollistaa asuinkerrostalokorttelin...
OP: Uudellamaalla otettu mediaanilaina 140 000, Kymenlaaksossa 76 500 euroa
OP:n mukaan omaan asuntoon otettavan lainan määrässä on merkittäviä eroja eri puolilla Suomea.
Mediaanimäärältään suurimmat asuntolainat otetaan Uudellamaalla, kun taas noin joka toisessa maakunnassa lainan...
Lumo Kodit hankki 143 asuntoa Valion Eläkekassalta
Lumo Kodit Oy ja Valion Eläkekassa sekä Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö ovat tehneet 143 asunnon kaupat.
Asunnot sijaitsevat Helsingin Konalassa Vuorikummuntie 9:ssä ja Vantaan Pähkinärinteessä Lammaslammentie...
Kirkkonummen aseman seudulle 850 asukasta
Senaatin Asema-alueet Oy ja Kirkkonummen kunta ovat käynnistäneet Kirkkonummen asema-alueen suunnittelun. Hyväksytyn vaihtoehdon mukaan aseman eteläpuolella sijaitsevalle Munkinmäenpuiston alueelle muuttaisi aikanaan 850 uutta asukasta.
Kirkkonummen...
TILA Group kerännyt yli sadan miljoonan hankesalkun
Uusi clt-puurakentamiseen erikoistunut rakennusyhtiö TILA Group Oy on hankkinut vuoden aikana yli sadan miljoonan euron hankesalkun. Sitä myydään samalla moduuliperiaatteella kuin yhtiö rakentaa taloja...