Paula Launonen
OP: Kevät toi sijoittajat takaisin asuntomarkkinoille, kaikkien asuntoluottohakemusten määrä kasvussa
Sijoitusasuntolainoja on haettu OP Ryhmästä 27 prosenttia viime huhtikuuta enemmän. Suomen suurimmissa kaupungeissa sijoitusasuntolainahakemusten määrä on noussut eniten Jyväskylässä, Rovaniemellä, Lahdessa, Oulussa ja Porissa,...
Nordea: Suomalaisten kiinnostus asuntosijoittamiseen on kasvanut vuoden aikana, konkarit varovaisia
Yhä useampi suomalainen on kiinnostunut aloittamaan asuntosijoittamisen, selviää Nordean kyselytutkimuksesta. Asuntosijoittamisesta potentiaalisesti kiinnostuneista 24 prosenttia kertoo, että mielenkiinto asuntosijoittamista kohtaan on kasvanut. Sen sijaan...
Tilastokeskus: Myönnettyjen lupien ja rakentamisen pitkään jatkunut pudotus näkyy valmistuneiden hankkeiden alhaisissa luvuissa
Tilastokeskuksen tuoreen julkistuksen mukaan myönnettyjen asuinrakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2024 tammi-maaliskuussa 51 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2024 tammi-maaliskuun välisenä aikana 2 948 asunnolle,...
Kuntarahoitus vähentää asuntorakentamisen päästöjä vihreillä lainoilla
Kuntasektorin, hyvinvointialueiden ja valtion tukeman asuntotuotannon lainoittaja Kuntarahoitus kertoo vaikuttaneensa vuonna 2023 myönteisesti rakennussektorin ilmastotavoitteisiin.
Energiaa säästyi lähes 52 000 megawattitunnin edestä, mikä vastaa noin...
Ostovoiman nousu piristää asuntokauppaa, maahanmuutto vuokra-asuntojen kysyntää
Säästöpankkiryhmä: Ostovoima nousussa – asuntomarkkinoille helpotusta
Inflaation rauhoittumisen myötä Euroopan keskuspankki tulee aloittamaan koronlaskut pian, arvioi Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen tiedotteessa.
– Korkojen lasku tekee hyvää...
Välittäjä ja rakentaja: Asuntokaupan varainsiirtovero pitää poistaa ja uudistuotantoa on tuettava
Kiinteistönvälittäjien edunvalvojan mielestä asuntokaupan varainsiirtoverosta pitää luopua kokonaan ja uudisasuntorakentaja ehdottaa valtion tukea uudisasuntotuotantoon.
Kiinteistönvälitysalan keskusliiton (KVKL) toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa sanoo, että asuntokaupan varainsiirtovero on...
Helsingissä vapaarahoitteisien vuokra-asuntojen vuokrat nousivat 0,4 % ja ARA-vuokrat 6,1 %
Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlssonin mukaan Tilastokeskuksen uusin hintaseuranta kertoo muun muassa ylitarjonnasta pääkaupunkiseudulla. Koko maassa vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä...
S-Pankki on noussut Suomen Pankin asuntolainalistauksen seitsemännelle sijalle
S-Pankki kertoo nostaneensa osuutensa pankkien asuntolainakannasta 3,8 prosenttiin (7. sijalle Suomen Pankin listauksessa). Luku ilmenee Suomen Pankin tilastosta, joka kuvaa luottolaitosten markkinaosuuksia vuoden 2023...
”Vanhanajan” kerrostalo valmistui Helsingin Oulunkylään
Helsingin Oulunkylään on valmistunut perinteisiä ratkaisuja kunnioittava asuinkerrostalo. Rakennuksen massiiviseinät on muurattu tiilestä, ilmanvaihto toteutettu painovoimaisena. Kohteen rakennuttajana toimi suunnittelusta vastanneiden arkkitehtien perustama Kestävät...
OP Uusimaa: Asuntolainoja haettiin vaisusti, vuokralla asumisen suosio kasvussa
OP Uusimaan tilastojen mukaan uusia asuntoluottoja haettiin tammi-maaliskuun 2024 aikana noin 5 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Vastaavasti uusia asuntoluottoja nostettiin kappaleissa...
Opiskelija-asuntoyhteisöjen edunvalvoja pelkää asuntotuotannon tyrehtymistä
Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu pitää hallituksen kehysriihessä tekemää investointituen lisäleikkausta vääränä politiikkana rakennusalan taantumassa.
SOA:n tiedotteessa viitataan 28 miljoonan lisäleikkaukseen, joka on jatkoa...
Myös asuinkiinteistöt hyötyvät GlobalConnectin uusista valokuitukaapeleista
Pohjoismaissa ja Euroopassa toimiva GlobalConnect on käynnistänyt Suomessa uuden digitaalisen infrastruktuurihankkeen. Yhtiön tiedotteen mukaan työt alkavat Helsingin metropolialueella, jonne rakennetaan yhteensä noin 260 kilometriä...
Suomalaiset taloyhtiöt saavat välineitä ilmastoriskien torjuntaan
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän HSY:n koordinoimassa Taloyhtiöt muuttuvassa ilmastossa (TALVI) -hankkeessa luodaan taloyhtiöille työkalut, joilla kiinteistöä hallitaan, kuntoarvioidaan ja korjataan ilmastokestäväksi. Hankkeeseen osallistuvat myös ...
Asuntorakentamisen vastuullisuusviidakossa on kohta helpompi suunnistaa
Rakennusalalle on tulossa kriteeristö, jonka avulla asuinkerrostalojen rakentajat voivat varmistaa hankkeidensa vastuullisuutta eri osa-alueilla. Kiinteistökohtaiset vastuullisuuskriteerit-hankkeen (KIVA) toteuttaja on Rakennustietosäätiö RTS yhdessä KPMG:n ja...
Turussa seitsemän prosenttia vuokra-asunnoista tyhjillään
KTI Kiinteistötieto: Turun asuntovuokrien vuosimuutos 1,4 prosenttia, käyttöasteet laskussa
Vuokra-asuntokiinteistöjen käyttöasteet ovat olleet monessa suuressa kaupungissa laskussa ensin koronapandemian ja sittemmin voimakkaasti kasvavan vuokra-asuntotarjonnan seurauksena....
Ara havaitsi puutteita vuokranmääritys- ja kirjanpitokäytännöissä
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ohjaa ja valvoo arava- tai korkotukilainalla rahoitettuja ara-asuntoja omistavia yhteisöjä. Vuonna 2023 valvonta keskittyi erityisesti vuokranmääritykseen.
– Havaitsimme ongelmia erityisesti...
Siltamäkeen uusia asuntoja ja kaupallisia palveluja – suunnitelmasta keskustellaan toukokuussa
Helsingin kaupunki suunnittelee Siltamäen ostoskeskuksen korttelialueille uusia asuinrakennuksia ja kaupallisia palveluita. Tonteilla olevat rakennukset on tarkoitus purkaa. Suunnittelualueella sijaitsee päiväkotirakennus, seurakuntatalo, uimahalli, päivittäistavarakauppoja, apteekki,...
Suomen Pankki: Taloyhtiöt välttelevät velkaantumista ja neuvottelevat lainaehtoja uusiksi
Suomen Pankin seuranta kertoo, että asuntoyhteisöjen lainakannan kasvuvauhti on hidastunut voimakkaasti. Tämän vuoden helmikuun lopussa taloyhtiöiden lainakanta oli 43,9 miljardia euroa.
Helmikuussa 2024 asuntoyhteisöt nostivat...
Kiinteistömaailma: Asuntokauppa vilkastuu kevään ja kesän aikana
Kiinteistömaailman barometriin vastanneet odottavat asuntokaupan vilkastumista lähikuukausina. Vilkastumista ennakoivat erityisesti pääkaupunkiseudun, Tampereen, Turun ja Oulun välittäjät. Hinnat eivät kuitenkaan välittömästi nouse, sillä tarjontaa on...
Hallitusohjelman mukaiset enimmäistulorajat otetaan käyttöön vuokrakotien asukasvalinnoissa
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan valtion tukemien vuokra-asuntojen (ara-vuokra-asuntojen) asukasvalinnassa otetaan käyttöön enimmäistulorajat. Tulorajat koskevat sekä uusien asukkaiden valintaa että asunnon vaihtoa. Tulorajat...