Koti Tekijät Viestit Asuntomarkkina

Asuntomarkkina

Asuntomarkkina
871 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Sopiva asunto ja lähipalvelut keskustassa ikääntyvien toivelistalla

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa ikääntyneistä asuu kaupunkialueilla. Haja-asustusalueilta muutetaan taajamiin ja kaupunkikeskustoihin. Kun vuonna 2015 yli 65-vuotiaista 63 prosenttia asui kaupungeissa tai niiden kehysalueilla,...

Lehtileikkeet

Kauppalehti: Eläkeikäisten veloissa piilee riski Eläkeikää lähestyvät ja eläkkeellä olevat ottavat entistä useammin lainaa uutta asuntoa varten. Tilastokeskuksen mukaan viimeisten 15 vuoden aikana asuntovelkojen kasvu...

Kuplavaroitus Keski-Euroopassa

Useat kansainvälisen mediat Bloombergista Financial Timesiin ja lukuisiin kiinteistöalan verkkojulkaisuihin ovat siteeranneet yhdysvaltalaisen Fidelityn lausuntoa, jonka mukaan Euroopan kiinteistömarkkinoilla on kaikki kuplan tunnusmerkit.Fidelity viittaa...

FIM Asuntotuoton valmiiden asuntojen määrä kaksinkertaistuu tänä vuonna – painopiste Helsingissä

FIM Asuntotuottorahastolla oli toisen vuosineljänneksen lopussa 286 valmista ja vuokrattua asuntoa. Vielä tämän vuoden aikana valmistuu 270 asuntoa. Kaikkiaan rakenteilla on 791 asuntoa. Rakenteilla...

YIT käynnistää neljän merkittävän kohteen myynnin Suomessa ja CEE-maissa – arvo yhteensä noin 60...

YIT käynnistää myynnin neljässä merkittävässä kohteessa, joiden rakentaminen käynnistettiin toisen vuosineljänneksen aikana. Hankkeet tukevat YIT:n kasvustrategiaa Suomessa ja CEE-maissa. Arvoltaan suurin kohde, noin 20 miljoonaa...

Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien määrässä ennätyskasvu, kerrostaloissa 38,6 prosenttia

Asuinrakennuksille myönnettiin Tilastokeskuksen mukaan maalis-toukokuussa rakennuslupia 4,1 miljoonalle kuutiometrille. Asuntojen määrä kolmen kuukauden ajanjaksolla mitattuna on suurin nykyisen tilastointihistorian aikana. Aiemmin lähelle vastaavia lukuja...

YIT ja Lemminkäinen: Asuntojen sijoittajakysynnän odotetaan laskevan

Tänään toisen vuosineljänneksensä osavuosikatsauksen julkaisseet YIT ja Lemminkäinen odottavat sijoittajakysynnän laskevan. Lemminkäinen arvioi sijoittajakysynnän laskevan vuoden 2016 jonkin verran korkeasta tasosta, vaikka asuntorakentamisen ennustetaan...

Asunnon laatutekijät entistä tärkeämpiä vuokralaisille

OVV Asuntopalvelut Oy:n tuoreen kyselyn mukaan vuokralaiset ovat entistä vaativampia asuntojen laadullisten ominaisuuksien suhteen ja valikoivat asuntoa entistä tarkemmin. Hyvien liikenneyhteyksien lisäksi laadulliset seikat,...

Kuluttajien luottamusindeksin touko-kesäkuun lukemat olivat mittaushistorian 1995–2017 korkeimmat

Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 22,8, kun se kesäkuussa oli 23,9 ja toukokuussa 24,1, kertoo Tilastokeskus. Viime vuoden heinäkuussa luottamusindikaattori sai arvon 13,1. Indikaattorin pitkän...

SP-Koti: Asuntokaupassa keväällä poikkeuksellista alueellista vaihtelua

SP-Kodin käytettyjen asuntojen kaupassa on alkuvuonna ollut poikkeuksellista vaihtelua. Pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen kauppa kasvoi keskimäärin 1,6 %, mutta Turussa 13 % ja Rovaniemellä 9...

SSR: Lappeenrannan keskustaan nousee kaksi uutta asuinliiketaloa

SSR Kaakkois-Suomi Oy rakentaa Lappeenrannan keskustaan kaksi asuinliiketaloa. Kauppakatu 62-66 tontille nouseviin kahteen kahdeksankerroksiseen taloon tulee yhteensä noin 100 asuntoa ja noin 1000 m²...

Lehtileikkeet

Taloussanomat: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokrat kokonaan Toimeentulotukea saavista kotitalouksista noin puolella ei ole vuokramenoista omavastuuosuutta, jolloin Kela maksaa ne täysin. Kela maksaa noin...

Tampereen Hiedenrannan asuinalue saa uutta rantaviivaa täyttömaasta

Tampereen kaupunki on hakenut vesistötäyttölupaa Näsijärven Vaitionaron ranta-alueelle runsaan kilometrin pituiselle alueelle. Ranta-alueen täyttäminen liittyy Hiedanrannan alueen kehittämiseen. Ranta on tällä hetkellä lähes käyttämätön. Täyttömaan...

Linnaistenmetsään 70 uutta pientaloa

Vantaan kaupungin omistamalle maalle Linnaistenmetsään kaavoitetaan 70 tonttia erillisiä pientaloja varten. Alue sijaitsee nykyisen omakotitaloalueen itäpuolella aivan Espoon Laaksolahden ja Lähderannan naapurissa. Kaava mahdollistaa Liannaisten...

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 8,9 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten liikevaihto kasvoi helmi–huhtikuussa 8,9 prosenttia. Vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin kasvua oli 8,2 prosenttia. Rakentamisen myynnin määrä kasvoi helmi-huhtikuussa 5,1 prosenttia. Voimakkainta kasvu...

Skanskan Hille Kaukonen: Kaupunkisuunnittelu ei ole hetken huuma

Skanskan, Stora Enson ja Ilmarisen Taloustutkimukselta tilaamasta tuoreesta kyselytutkimuksesta selviää, että nuoret ovat yllättävänkin perinteisiä asumista koskevissa toiveissaan. Valtaosa nuorista toivoo 20 vuoden kuluttua...

Ydinkeskustassa asutaan vahvimmin kuplassa, kertoo tuore kysely

Korkean ja alhaisen ansiotason alueilla on selvä ero siinä, kuinka paljon ihmisiä tunnetaan muunlaisilta asuinalueilta. Asia käy ilmi rakennusyhtiö NCC:n pohjoismaisesta Inclusive city -kyselystä,...

Lapinjärvellä kehitetään vaihtoehtokotia vanhuksille

Lapinjärvellä itäisellä Uudellamaalla on menossa kokeilu, jossa kehitetään vanhuksille täysin kodinomaista vaihtoehtoa laitosasumiselle. Mukana on paitsi kunta myös ARA (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) sekä...

YIT rakentaa Venäjälle 220 asuntoa

YIT käynnistää uuden kerrostalohankkeen rakentamisen Zhukovskissa 40 kilometriä Moskovasta kaakkoon. Kohteeseen rakennetaan noin 220 asuntoa sekä liiketilaa. Kohteen kokonaisarvo on noin 15 miljoonaa euroa,...

Lehtileikkeet

Tamperelainen: Tutkimus: Tampere on noussut toiseksi suurimmaksi kaupunkiseuduksi Pellervon taloustutkimuksen vuokratuottotutkimuksen mukaan Tampere sijoittuu tutkimuksessa asuntosijoittamisen näkökulmasta tänä vuonna yhdeksännelle sijalle. – Pikaraitiotie ja rantatunneli muun...