YIT on sopinut Asuntosäätiön kanssa asuinkerrostalon toteuttamisesta Helsingin Jätkäsaareen. Hankkeen arvo YIT:lle on noin 16 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan. ARA-rahoitteisen asuintalon laajuus on noin 7 200 bruttoneliömetriä ja rakennukseen tulee 82 asumisoikeusasuntoa sekä yksi katutason […]
Haluatko lukea koko artikkelin?
Tutustu Asuntomarkkina & maankäyttö -palveluun
maksutta, ilman velvoitteita
Kansallisteatterin vanhat tiilet saivat uuden elämän Tikkurilan paviljonkikoulun pihalle rakennetussa varastossa. Tiilien hyödyntäminen on esimerkki rakentamisen kiertotaloudesta, jota Vantaa haluaa edistää.
Vantaan kaupunki haluaa olla...
Yritysten vastuullisuusraportoinnin kiristyessä ja laajentuessa sekä vastuullisen yritystoiminnan tullessa yhä tärkeämmäksi kuluttajan ostopäätöstä muokkaavaksi tekijäksi, myös yritysten paine korostaa omaa vastuullisuuttaan on kasvanut. Tällöin...
Alueiden eriytyminen eli segregaatio on suomalaisissa kaupungeissa kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Miten kehitys saadaan käännettyä Vantaalla?
Alueiden eriytyminen eli alueellinen segregaatio on suomalaisissa kaupungeissa...
Rakennukset ovat maailman merkittävin varallisuuden varasto. Se on arvokkaampi kuin kaikki maailman osakkeet ja velkapaperit yhteensä ja lähes neljä kertaa arvokkaampi kuin maailman BKT....
Kun kiinteistön energiakulujen pienentäminen tulee ajankohtaiseksi, EcoRealin energia-alan asiantuntijoiden joukko on apunasi alusta loppuun. Energiapalvelumme koostuvat energiakatselmuksista, energiaremonteista sekä energiaseurannasta. Tarjoamme kokonaisvaltaisen paketin, jossa...
Paine pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla kasvaa kuluttajien asunnonostotarpeiden pitkään jatkuneen patoutumisen seurauksena, kertoo Sp-Koti tiedotteessaan.
– Kaupungistuminen tulee jatkumaan Suomessa voimakkaana. Siksi on todennäköistä, että meillä on...
Vantaan Jokiniemen Pellavapolulle suunnitellaan kahden viisikerroksisen asuinkerrostalon rakentamista purettavien pientalojen paikalle.
Maa on yksityisessä omistuksessa ja asemakaavan muutosta on hakenut Master Yhtiöt Oy, joka toimii...
Uuden asunnon ostajat maksavat nyt kalliita oppirahoja hutiloiden tehdyistä vuositarkastuksista, väittää Raksystems.
Yhtiön tiedotteen mukaan uudisasuntoja on nyt ennätyksellinen määrä tyhjillään kauppamäärien romahdettua rakennusbuumin jälkeen....
Kojamo ja Vantaan Energia ovat solmineet kysyntäjoustosopimuksen koskien Kojamon Vantaan alueella sijaitsevia asuinkiinteistöjä. Samalla Kojamo ottaa käyttöön päästöttömän kaukolämmön yli puolessa sen Vantaan kohteista.
Tällä...
Heikki Käkönen on valittu Marvea Oy:n hallituksen jäseneksi. Käkönen on tehnyt rakentamisen alalla pitkän uran, jonka aikana hän on toiminut laajasti eri tehtävissä.
Käkösen pitkäaikaisin...
Espoossa on tekeillä asemakaavan muutos, joka sallii uuden asuintalon rakentamisen kolmen kerrostalon kortteliin Karakalliossa. Kaavamuutosta on hakenut As Oy Tornihaukantie 6 ja Lehto Asunnot...
OP Ryhmän ekonomistien mukaan asuntokaupan piristymistä joudutaan odottamaan vielä ensi vuoden loppuun. Tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessa ekonomistit arvioivat asuntojen hintojen lähtevän nousuun vasta kauppamäärien piristyttyä, mutta...
Alppilan Savonkadulle, kivenheiton päähän Konepajasta ja Pasilasta, suunnitellaan lähivuosina uusia kantakaupunkimaisia kortteleita.
Noin seitsemän hehtaarin kokoiselle alueelle tulisi puiston lisäksi asuntoja, työpaikkoja ja -tiloja, kivijalkaliikkeitä,...
Vantaa on kiristämässä kerrostaloasuntojen pinta-alojen sääntelyä. Näin halutaan varmistaa pinta-alaltaan riittävän suurien asuntojen tuotanto.
Kaupunginhallituksen tuoreen esityksen mukaan jatkossa kerrostalossa asuntojen kokonaismäärästä korkeintaan 30 prosenttia...