Tagi: Tikkurila
Tikkurilan Unikkotielle korkeammat talot 70-lukulaisten tilalle
Vantaan Tikkurilassa Unikkotien etelälaidalla, Kielotien risteyksen molemmin puolin, osoitteissa Unikkotie 10 ja 12 vanhat asuinrakennukset puretaan ja korvataan asuinkerrostaloilla. Kerrosluku nousee nykyisistä neljästä ja...
Kojamolle valmistuu neljä taloa Tikkurilaan, ”Alue kiinnostaa”
Vantaan Tikkurilaan Kielotielle on valmistumassa Kojamolle neljä kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 126 Lumo-vuokra-asuntoa. Rakennukset ovat 5-7-kerroksisia.
Asunnot yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, ja jokaisessa on joko...
Investors House myi toisen osan Tikkurilan kehityskohteestaan, yhteensä kassaan noin 5,5 miljoonaa euroa
Investors House kertoo myyneensä 30.6.2021 solmitun esisopimuksen perusteella toisen osan asuntokehityskohteesta Vantaalla Tikkurilan Neilikkatiellä. Ensimmäinen osa myytiin 22.6.202.
Yhteistyökumppaneiden ja Vantaan kaupungin kanssa kehitettyyn ja...
SRV:lle valmistui reilut 30 asuntoa Tikkurilan keskustakortteliin
Vantaan Tikkurilan keskustakorttelin rakentaminen etenee. Juuri on valmistunut SRV:n rakentamana 33 omistusasunnon 7-kerroksinen asuinkerrostalo osana kokonaisuutta, johon tulee SRV:n ja NREP:in yhteishankkeena kaikkiaan seitsemän...
Investors Housen Tikkurilan asemakaava vahvistunut – kolmen miljoonan euron tulosvaikutus
Investors Housen omistaman Vantaan Tikkurilan Neilikkatie 17 asemakaavamuutos on vahvistunut. Osana Tikkurilan keskustan kehittämistä uusi asemakaava mahdollistaa noin 10 000 kerrosneliömetrin asuntorakentamisen. Investors Housen...
NREP:in vuokratalo valmistui Tikkurilan keskustakortteliin
SRV:n ja NREP:in yhteishankkeena toteuttamaan Tikkurilan keskustakortteliin valmistui SRV:n rakentamana 72 vuokra-asunnon kerrostalo Tikkurilan Toinen NREP:ille. NREPille valmistuvista asunnoista tulee Juli Living vuokra-asuntoja.
Kaikkiaan kortteliin...
A-Kruunun kolmen talon hanke valmistui Tikkurilassa
Tikkurilan Kirjastopuiston tulevan laajennuksen viereen, aseman läheisyyteen valmistui A-Kruunulle 129 vuokra-asuntoa. Hanke on osa Kielotie 15:n korttelikokonaisuutta. Hanke koostuu kolmesta 4–9-kerroksisesta rakennuksesta.
– On hienoa...
Vantaalla Väritehtaan alueesta Tikkurilan keskustan kokoinen, suunnittelukilpailun voitto jakoon
Vantaalle Tikkurilaan nousevan uuden Väritehtaan kaupunginosan suunnittelu jaetaan kahden arkkitehtitoimiston kesken. Vantaan kaupungin ja Tikkurila Oyj:n järjestämän kilpailun voittoon ylsivät Arkkitehtitoimisto NOAN sekä Arkkitehdit...
Vantaan ratikan Rälssitien pysäkin ympäristöön 3 000 uutta asukasta
Vantaalla Tikkurilantien ja Rälssitien risteykseen suunnitellaan Aviapolis Urban Blocks -kaavaluonnoksen pohjalta monipuoliset asuinkerrostalokorttelit sekä liike- ja työtilaa korttelin kivijalkaan. Tavoitteena on kehittää Rälssitien raitiotiepysäkin...
Tikkurilan Väritehtaan alueen ehdotukset nähtävillä Vantaalla
Tikkurilan Väritehtaan alueen arkkitehtuurikilpailun tulleet viisi kilpailuehdotusta ovat kommentoitavissa Osallistuvavantaa.fi -sivustolla 31.7. asti. Vantaan kaupungin ja Tikkurila Oyj:n yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa järjestämä...
Tikkurilan Neilikkatien varteen kerrostaloja Vantaalla
Tikkurilan keskustaan, Neilikkatien varteen kaavoitetaan asuinkerrostaloja nykyisen pysäköintialueen paikalle. Tontilla sijaitseva toimistorakennus suojellaan. Toimistorakennuksessa on tällä hetkellä muun muassa Destia Oy:n toimistotiloja.
Rakennusoikeus kasvaa nykyisen...
SRV jatkaa Tikkurilan keskustakorttelia Vantaalla
SRV jatkaa Tikkurilan keskustakorttelin rakentamista. Yhtiö on aloittanut seuraavan kohteen ennakkomarkkinoinnin. Kohde on korttelin viimeinen rakenteille lähtevä omistusasuntokohde.
Arviolta 31.10.2023 mennessä valmistuvaan kohteeseen tulee kahdeksaan...
Vantaan Hiekkaharjussa kerrostalo pientaloalueelle
Vantaan Hiekkaharjussa, Tikkurilan keskustan pohjoisella rajalla on tekeillä asemakaavan muutos, joka mahdollistaa uudiskerrostalon ja korvattavan pien- tai pienkerrostalon rakentaminen. Uudiskerrostalon kerrosala on noin 2...
S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahastolle 79 asuntoa Tikkurilaan
S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahastolle on valmistunut 79 asunnon kerrostalo Vantaan Tikkurilaan. Kohde toteutettiin täydennysrakentamishankkeena, ja Jatke Uusimaa Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana.
Seitsemänkerroksinen asuinkerrostalo nousi vanhojen talojen...
SRV jatkaa Tikkurilan keskustakorttelin rakentamista
SRV on aloittanut Tikkurilan keskustakorttelissa seitsemänkerroksisen asuintalon rakentamisen. Tämä 33 omistusasunnon kohteen on määrä valmistua maaliskuussa 2023.
Yksiöiden ja kaksioiden lisäksi yhtiöstä on läpitalon myös...
Tikkurilan Väritehtaan alueen suunnittelukilpailuun viisi toimistoa
Tikkurila Oyj:n Vantaalla omistaman Väritehtaan maa-alueen kehittämishanke on edennyt yhteistyössä Vantaan kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa järjestettävään kansainväliseen suunnittelukutsukilpailuun.
Viideltä kilpailuun kutsutulta arkkitehtitoimistolta odotetaan...
VAV:ille 120 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa Tikkurilaan
VAV Yhtymä Oy:n rakennuttama, vapaarahoitteinen 120 vuokra-asunnon kerrostalo valmistuu joulukuun lopussa Tikkurilaan. Veturikuja 8:aan valmistuvan kiinteistön urakoinnista on vastannut NCC.
Kiinteistö on saanut Joutsenmerkin eli...
Tikkurilan Väritehtaan alueen suunnittelutavoitteet julki Vantaalla
Tikkurila Oyj:n Vantaalla omistaman Väritehtaan maa-alueen kehittämishanke on edennyt ja yhteistyössä Vantaan kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa järjestettävän kansainvälisen suunnittelukutsukilpailun tavoitteet on julkistettu.
Nykyiseen...
Tikkurilan keskustaan Silkkitehtaantielle 200 asuntoa
Vantaalla Tikkurilan keskustassa, vanhan silkkitehtaan naapurissa on tekeillä asemakaavan muutos, joka tuo alueelle 202 uutta asuntoa. Kaava-alue sijaitsee osoitteissa Kielotie 1-3 ja Kielotie 5....
Investors House myy asuntokehityskohteen Suomen Kaupunkikodeille Vantaalla
Investors House Oyj on solminut esisopimuksen K Oy IVH Vantaan myynnistä Suomen Kaupunkikodit Oy:lle. Esisopimuksen kohteena oleva yhtiö omistaa asemakaavoituksen kohteena olevan maa-alueen Tikkurilan...