Kunnon potku asuntorakentamiselle

Kehysriihessä aikaansaatu päätös rahoittaa merkittäviä infrahankkeita antaa paljon kaivatun sysäyksen asuntotuotannon kasvattamiselle. Kaupungit kun haluavat kaavoittavat asuntoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle.

Helsingistä Espooseen kulkevan Raide-Jokerin rahoitus varmistui, kun hallitus lupasi sen rakentamiseen 84 miljoonaa euroa eli noin kolmanneksen kustannuksista.

Raide-Jokerin on arvioitu saavan aikaan jopa 80 000 asunnon rakentamisen Helsinkiin ja Espooseen vuoteen 2050 mennessä. Jo lähivuosien asemakaavat ovat tuomassa Raide-Jokerin läheisyyteen asuntoja noin 18 000 uudelle asukkaalle Helsingissä.

Tampereen pikaratikan rakentamiselle valtio myönsi avustusta 71 miljoonaa euroa. Myös sillä on valtava vaikutus asuntorakentamiseen, sillä ratikan varrelle on mahdollista toteuttaa 45 000 uutta asuntoa vuoteen 2040 mennessä.

Kaupungistumiskehitystä tukevat myös muun muassa investoinnit nopeaan junayhteyteen Turun ja Helsingin välille ja Lahden eteläinen kehätie, jonka toivotaan liittävän kaupungin osaksi metropolialuetta.

Rakennusteollisuus RT arvioi, että infrahankkeiden rakentamisen työllisyysvaikutukset ovat kokonaisuudessaan satojatuhansia henkilötyövuosia.

Suomi nousuun!

IWG The Global Workspace Leader
Edellinen artikkeliKiinteistömarkkinoiden rakenne murroksessa
Seuraava artikkeliVallilan uskomaton elämä