Kiinabuumi voimistuu

Kiina aiheuttaa paniikkia osakemarkkinoilla ja päänsärkyä suomalaiselle vientiteollisuudelle. Positiiviakin vaikutuksia on: pääomien virta Kiinan ulkopuolelle vain vahvistuu, kun oman maan talouden kasvu kangertelee ja sijoitusten tuotot kääntyvät kaakkoon.

Muun muassa Kiinan toiseksi suurin eläkeyhtiö Ping An Insurance kertoo kasvattavansa ulkomaiset sijoituksensa 4,4 miljardista eurosta 6,7 miljardiin euroon vielä tämän vuoden aikana.

Kiinteistöjä Kiinan jättiläisellä on katsottuna jo 1,2 miljardin euron edestä. Yhtiön edustaja vihjaili kiinalaismediassa, että valmisteilla on suuria kiinteistökauppoja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

JLL arvioi, että Kiinan levottomuus näkyy vahvana globaaleilla kiinteistömarkkinoilla. Devalvaatiot vain voimistavat kehitystä.

JLL ennustaa globaalien transaktioiden kasvavan jopa 400 miljardiin euroon vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, kun ne varsin vilkkaana alkuvuonnakin olivat jo 300 miljardia.

Edellinen artikkeliRakennuslupatilastoja ei kannata säikähtää
Seuraava artikkeliTukevatko yrityksesi toimitilat strategiaasi?